HAMPPU - MAHDOLLISUUKSIEN KASVI

muokattu Nina Seppälän vuonna 1998 Varsinais-Suomen maaseutuammattioppilaitoksessa tekemästä opinnäytetyöstä

Sisällysluettelo

ALKUSANAT

Olen jo vuosia seurannut energiapoliittista keskustelua, maatalouden rakennemuutoksen aiheuttamia ongelmia ja luonnonmukaisen viljelymenetelmän kehkeytymistä Suomessa. Ympäristön tila kiinnostaa ja huolestuttaa minua. Näin ollen, kaikenlainen kestävää kehitystä tukeva tuotanto on lähellä sydäntäni. Vaihtoehtoja on monia ja ne ovat toimivia ja taloudellisia ratkaisuja. Usein tosin pienimuotoisia, mutta ne tukisivat yhdessä toisiaan. Uudet menetelmät luovat usein edullisia ratkaisuja moniin entisiin ongelmiin.

Yhtenä tällaisena ratkaisuna nyky-yhteiskunnassamme näen hampun viljelyn ja jatkojalostuksen tuomat monet mahdollisuudet , joihin perehdymme seuraavassa tutkielmakoosteessa.

Hampun viljely on ympäristöystävällistä, ja luonnonmukaisilla viljelmillä se on ratkaisu rikkakasvien liikakasvuun avokesannoinnin korvaajana ja tiivistyneen peltomaan kuohkeuttajana vahvoilla juurillaan. Tuholaismyrkyt eivät liene tarpeen useimmissa tapauksissa. Hoito on siis helppoa, joten hamppua voi viljellä useammankin hehtaarin alueella rohkeasti. Silloin ei peltoa Suomessa enää tarvitse pitää kesannolla.

HAMPPUTUOTTEET

Hampusta on todettu voitavan nykytekniikalla valmistaa kymmeniä tuhansia tuotteita. Karkeasti jaoteltuna päädytään seuraaviin osa-alueisiin :
Hamppukuitu
- Tekstiiliteollisuuden raaka-aineena
- Rakennusaineteollisuuden raaka-aineena
- Esikäsiteltynä paperiteollisuuden raaka-aineena
- Muunneltuna kemianteollisuuden tarpeisiin

Hampun siemenet ja siemenöljy
-Luontaislääketieteen sovellutukset
-Ravinnerikas ja terveyttä edistävä ravinto

Hamppu on tekstiilituotteena ihan omaa luokkaansa. Se on noin kolminkertaisesti puuvillakangasta kestävämpi, pehmeä ja lämmin materiaali. Nykytekniikalla saadaan myös hampusta jalostettua monenlaisia kankaita, kuten vaikkapa hamppusilkkiä.
Puuvillalla on ollut lähimenneisyydessä vääristynyt kilpailuasema muihin kuitukasveihin verrattuna. EU:n tukipolitiikalla koitetaan parantaa muiden kuitukasvien asemaa ja samalla saada maata pois leipäviljalta, josta taitaa olla ylituotantoa.
Puuvillan viljely saastuttaa ympäröivää maata tuholais- ja rikkakasvitoimenpiteineen. Se ei myöskään kasva kovin pohjoisessa, joten hamppu ja pellava soveltuisivat hyvin paikalliseen, pienimuotoiseen tekstiiliteollisuuteen.

Biomassa on tulevaisuuden energianlähde, vaikka monet päättäjät vielä näkevätkin asian näpertelynä. Hamppu on huiman kasvunopeutensa ansiosta järkevä kasvi haluttaessa suuria kasvimassoja, ja tällaiseen non-food -tuotantoon liittyy toinen mahdollisuus. Hampulla on taipumus puhdistaa saastuneita maa-alueita. Bulgariassa tätä on kokeiltu jo kemian- ja metalliteollisuuden lähettyvillä ja tulokset ovat olleet rohkaisevia. Aihe kokeiluun on saatu Kiinasta, jossa on saatu erittäin positiivisia tuloksia. Maa-alueet Suomessa olisivat jo valmiina - tien vierukset kaikkialla. Biomassasta aikaansaatu polttoaine olisi viimein ratkaisu nykyisille liikenteen päästöille. Hamppupohjaiset öljyt eivät laske hiilivetypäästöjä ilmaan niitä poltettaessa. Rudolp Dieselin kehittämä dieselmoottori oli alun perin kehitetty käyttämään kasviöljyjä. (Lähde 3. s.4) Monissa maissa on yhä käytössä metanolipohjaisia polttoaineita ajoneuvoihin. Ajatus ei siis ole mahdoton.

Viljelijät tarvitsisivat uusia arvokkaita ravintokasveja lisäansioita saadakseen, ja kotimaiset erikoisuudet piristäisivät ruokamarkkinoita. Kuluttajat tutustuisivat mielellään sellaisiin tuotteisiin, jotka olisivat hyvänmakuisia ja terveyttä edistäviä, mutta silti yksinkertaisia luonnontuotteita, edullisia ja helposti kaupoista saatavia.

Voimakas kasvimuuntelu tavoitteenaan saada aikaan viljelyä helpottavia ominaisuuksia kasveissa ( esimerkiksi geenitekniikkaa hyväksi käyttäen ) on tarpeetonta jos on olemassa kasvi, joka on helppohoitoinen ja tuottava.

Puuta kaadettiin Suomessa 1997 yhteensä 5,9 miljoonaa kuutiohehtaaria ja vuonna 1998 aikomus on kaataa 6,6 milj. hehtaaria. Yksin Hämeen läänistä todettiin voitavan kaataa tänä vuonna 10 % metsistä. Yksittäisiä lukuja, mutta niillä on selkeät suuntaviivat. Tällainen toiminta ei voi kauaa jatkua. Kuten ei sekään, että suomalaiset metsäyhtiöt tekevät itselleen edullisia yhteistyösopimuksia kolmannen maailman yhtiöiden kanssa ja saavat kaatolupia sademetsiin, sekä paikalliseen luontoon kuulumattomien puiden viljelyyn "puupelloissa". ( Esimerkiksi UPM-Kymmene ja Indonesialainen April-yhtiö )
Maailman paperinkulutus kasvaa tietokoneista huolimatta, ja metsät ovat kaikenlaisista kasvatusmenetelmistä huolimatta niin hitaita kasvamaan, että vaihtoehtoja on kehiteltävä turvataksemme riittävän paperintuotannon ja samalla hidastaen ilmaston muutoksen ja kasvihuoneilmiön aikaansaamia vaikutuksia.

Pyrkimyksenäni on palauttaa hampulle kuuluva arvostus entisaikoja vastaavalle tasolle oivallisena kasvimateriaalina, sillä nyt ihmiset tiedostavat kasvin useimmiten vain pahamaineisena huumausaineena. Mielestäni hampun hyödyllisiä käyttömahdollisuuksia ei ole syytä unohtaa.

Kysymyksiä ja kommentteja voilähettää sähköpostitse osoitteeseen nina@kukin.to

Sisällysluettelo:

---

JOHDANTO

Suomessa on viime vuosina tunnettu kiinnostusta luonnonkuituihin, erityisesti hampun ja pellavan viljelyyn. Euroopan Unionin ymmärtävä ja tukeva asenne on edesauttanut sitä, että maamme pelloilla saattaa nähdä näitä vanhoja perinnekasveja.

Suomessa tietoisuus hampun monipuolisista ominaisuuksista on vielä sangen vajaavaista, vaikkakin viime vuosina maamme sanomalehdissä on ollut monenlaisia artikkeleita aiheesta. Keski-Euroopassa hampputuotantoa on jo laajemmassa määrin, ja jatkojalostus toteutuu. Siellä kuluttajien tietämys aiheesta on parempi ja hampputuotteille on myös kysyntää.

Pellavan jatkojalostusta kuiduista langoiksi ja siemenöljyksi tapahtuu jo pienimuotoisissa, nuorissa ja vireissä yrityksissä( esimerkiksi Norrholm O.y, Salon bioöljy Oy ja Elixi oil Oy ), mutta hampusta on harva pienyritys löytänyt mahdollisuutensa. Tämän vuoden alussa tuli vastaan ensimmäinen erä suomalaista hampunsiemenöljyä, jonka oli tuottanut Savon Kasviöljy Oy.

Periaatteessa pellavan kuidunmuokkauslaitteet ja siemenpuristimet sopisivat hampullekin, mutta suurempana kasvina hamppu tarvitsee hieman järeämmät koneet jatkojalostukseensa. Tällaisia ei vielä ole ilmaantunut ainakaan yleisempään tietoon. Vanhoja laitteita löytyy, mutta tarvetta olisi nykyaikaisista, suurempaan teolliseen käsittelyyn käyvistä laitteista. Kun nämä kehittyvät, voimme alkaa taas puhua kuitukulttuurista Suomessa. Hamppua on helppo viljellä ekologisestikin, ja luontoystävällisyys onkin valttina, kun hamppua vertaa muiden kuitu- tai siemenkasvien tuotantoon. Siitä on etua markkinoinnissa, sillä luonnonmukaisten tuotteiden suosio on tullut jäädäkseen.

Hamppua on Suomessa valitettavasti viljelty osin vain tukirahoituksen toivossa, ja valmis sato onkin usein kannettu metsään mätänemään. Tämänkaltainen toiminta ei ole mahdollista enää ensi vuonna, jolloin EU tiukentaa tukilainsäädäntöään ja hampusta saa tuen vasta kun on osoitettu, että kuitu on irrotettu varresta ja jatkojalostettu. Vaikuttaa siltä, että tähän kaatuu Suomalainen hamppukulttuuri, jos muutoksen tuulet eivät ala todella puhaltaa ja tieto hampun monipuolisista mahdollisuuksista ei kulkeudu kaiken kansan korviin. Rohkeat yrittäjät, jotka saavat jalkansa oikealla hetkellä oven väliin, voisivat ansaita sijoituksellaan, sillä viljelijät tulisivat suorastaan tyrkyttämään hamppujaan jatkojalostettavaksi.

1. YLEISTÄ TIETOA HAMPUSTA

Hamppu on yksi maailman vanhimmista viljellyistä kasveista. Se on alunperältään Keski - Aasiasta, Himalajan vuoristosta peräisin. Kasvitieteilijät ovat jakaneet hampun kolmeen eri lajikkeeseen kasvutapojen, siementyypin, lehtien muodon ja kemiallisten poikkeavuuksien mukaan.

Cannabis sativa on kapealehtinen, pitkänomainen, trooppinen lajike, joka vaatii kukkiakseen runsaasti valoa. Linneus tunnisti lajin vuonna 1753. Se on yleisin Euroopassa ja Amerikassa.
Cannabis indica on leveälehtisempi, tiheämpi ja matalampi lajike, jonka kasvukausi on lyhyempi. Tämä lajike tunnetaan erityisesti Hindu-Kush - vuorilta, ja se on yleisin Aasiassa ja Afrikassa. Lamarck tunnisti kasvin vuonna 1783.
Cannabis Ruderalis kasvaa voimakkaasti pituutta. Se tunnetaan erityisesti Venäjältä ja Itä-Euroopasta. Janischewsky tunnisti lajin 1924. Kasvi on harvinainen.
Cannabiaceae - suvun suomessakin viihtyviä serkuksia hampulle ovat nokkonen ( Urtica dioica ) ja humala ( Humulus lupulus ).

Hamppu on yksivuotinen kasvi, jonka kasvunopeus on lähes vertaansa vailla. Pituus voi vaihdella, lajikkeesta ja kasvutavasta riippuen, yhdestä viiteen metriin. Suomalaisissa kokeissa parhaimmat kasvustot ovat olleet noin kolmemetrisiä. Tutkija J.C. Callaway on selvittänyt, että on myös kuituhamppulajikkeita, jotka Suomessa kasvavat noin nelimetrisiksi 120 päivässä. Trooppisissa olosuhteissa voi hamppu venyä jopa seitsemänmetriseksi.

Hamppu on luonnostaan yksineuvoinen eli kaksikotinen. Hede- ja emikukat ovat tällöin eri kasveissa ja kasvustossa on puolet hedekasveja ja puolet emikasveja. Siemenet muodostuvat vain emikasveihin. Sen lisäksi hampusta saattaa joskus muodostua myös hermafrodiitti, joka on yksikotinen. Tasaisen kuitulaadun aikaansaamiseksi on tällaisia kasveja pyritty jalostamaan tekstiili- teollisuuden tarpeisiin. Tällöin koko kasvusto on samannäköistä. Jalostettu yksikotisuus ei kuitenkaan ole pysyvä ominaisuus. Jos kyseisen lajikkeen siemensatoa lisää kylvösiemenistä seuraavanakin vuonna, taantuu yksikotisuus vähitellen ja kasvustoon tulee myös pelkkiä hede- ja emikasveja. Kasvuolot saattavat myös vaikuttaa siihen, tuleeko kasvista hede- vai emikasvi.

Hampun lehdet ovat sahalaitaiset, viidestä yhdeksään sormiliuskaiset ja kasvavat alempana varressa vastakkaisesti ja ylempää kierteisen vuorottaisesti. Hedekukassa on yksinkertainen, vihreä viisilehtinen kehä ja viisi nuokkuvaa hedettä. Kukinnot ovat harsuja, kerrottuja ja niissä on pikkuviuhkoja ryhmittyneinä tertuiksi. Emikukassa on pieni ja vihertävä yksilehtinen kehä, joka sisältää hedelmäaiheen. Emi on kaksivartaloinen valkoinen ja pitkänomainen. Emikukat ovat ryhmittyneet lyhyiksi tähkiksi. Kasvi lisääntyy tuulipölytteisesti. (Lähde 3.s.16) Hedelmä on harmaanruskea öljypitoinen 1-2 mm pähkylä. Hampun juuri on yksivuotinen, verrattain vahva, haarautuva pääjuuri. On näkemyksiä, joiden mukaan juuret voivat ulottua maassa jopa useiden metrien syvyyteen.

Kuiduntuottamiseen on länsimaissa käytetty Cannabis sativa- lajiketta. Tästä on nykyisin jalostettu monia alalajikkeita, joissa psykoaktiivisia alkaloideja eli huumaavia ainesosia on hyvin vähän. Näistä tunnetuin ja vaikuttavin, THC eli tetrahydrokannabinooli, eristettiin kasvista 1932. Euroopan Unioni on asettanut säädöksiä siitä, kuinka paljon sitä saa korkeintaan olla viljellyllä hampulla. Määrä, 0,3%, on niin alhainen, että huolta viljelyhampun päihdekäytöstä ei ole.

2. HAMPUN KÄYTÖN HISTORIAA MAAILMANLAAJUISESTI

Roomalainen Plinius kirjoitti "Hamppu on metsistä ensimmäinen" -Cannabis in silvis primum natum est.

Varhaisimmat arkeologiset löydökset hampun kuitujen hyötykäytöstä Euroopassa sijoittuvat ainakin 25 000 vuoden taakse, aikaan, jolloin jääkauden viimeiset jäätiköt vielä lepäsivät pohjoismaiden päällä. Tämän päivän Tsekkitasavallan alueelta on löydetty vanhoja metsästys- ja kalaverkkojen jäänteitä.

Alkukulttuuri Aasiassa

Kiinalaiset omaksuivat hampun, joka kasvoi villinä Himalajalla, sekä lääkekasviksi että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä oli hamppu tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia, mutta huumeena sitä ovat käyttäneet vain Pohjois-Kiinan paimentolaisheimojen shamaanit, jotka luultavimmin levittivät Cannabis-lajikkeen länteen Keski-Aasiaan ja Intiaan. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 8000 - 7000 ennen ajanlaskumme alkua. Hamppu oli keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi.

Hallitsija Shen-Nung suositteli Hampunviljelyä 2800-luvulla ennen ajanlaskumme alkua ja määräsi veronkannon hampunvarsina. Hänen jälkeensä hamppu yleistyi niin, että sen käyttö nautintoaineena julistettiin laittomaksi.
( Lähde 3. s. 54 - 55 )
Kiinassa keitettiin hampunsiemenistä puuroa melkein jokaisessa kylässä. Siemenistä valmistettiin erityisesti öljyä.

Hampusta kudottiin erinomaista kangasta joka oli vahvaa ja kevyttä, viileää kesällä ja se imee keholta hien haihduttaen sen nopeasti. Kankaisiin käytettiin myös "kiinanruohoa" eli ramia ( Boehmeria nivea ). Ramista valmistettu kangas oli silkkimäistä. Hyvästä maasta sitä saatiin 3-4 satoa vuodessa. Pumpuli saapui maahan Yuandy-dynastian aikana ja syrjäytti hampun Kiinassa vasta 1600-luvulla.

Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 j.a.a. onnistui keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265…334 j.a.a.

Kiinalaiset valmistivat paperia kasvikuiduista kuten mulperipensas, kiinanruoho ( rami ), pellava ja hamppu - sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista ( japanilaiset lisäsivät raaka-aineisiin myös mitsumata- ja gambipensaat ). Kuituraaka-aineista, silputuista vanhoista hamppuvaatteista, köysistä ja verkoista, keitettiin tuhkalipeässä ja muussattiin kivi- tai puuhuhmareissa massaa, joka sitten levitettiin ohueksi matoksi tiheän verkon päälle. Kun tämä massa oli huuhdottu vedellä, voitiin ohut kuitukerros varovasti irrottaa ja ripustaa auringon paisteeseen kuivumaan. ( Lähde 3. s. 56 )

Kiinalaisilla oli jo 800-luvulla kirjapainoja, jotka tuottivat suuren määrän klassista kirjallisuutta; esimerkiksi vuonna 972 painettiin 5000 nidosta käsittävät Buddhan pyhät kirjat. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta, mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Vuonna 751 voittivat arabit kiinalaisen armeijan kuuluisassa Talasin taistelussa. Sotavankien joukossa oli paperintekijöitä, minkä seurauksena Samarkandista tuli paperin maailmankaupan keskus. ( Lähde 3. s. 56 - 57 )

Hamppu saapuu Eurooppaan

Skyytit kuljettivat hampun mukanaan Venäjälle, Kreikkaan ja Eurooppaan. Arabit toivat kasvin Afrikasta, jossa hampulla oli ollut jo pitkä historia - pyramiditkin olivat nousseet hamppuköysien välityksellä. Afrikkalainen hamppu nousi Euroopan maihin ensimmäiseksi Espanjan ja muiden välimeren suurten satamien kautta.
( Lähde 4. s.114 )

Yksi Euroopan vanhimpia hamppulöytöjä, satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua, on tehty Stuttgardin seuduilta Saksasta. ( IS. ) Arvellaankin, että hamppu tuotiin Aasiasta Eurooppaan noin 1500 e.Kr. Kesti kuitenkin kauan, ennenkuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa.

Herodotos kertoi vuonna 400 e.Kr. skyyttien kasvattaneen hamppua huumeen tähden ja traakialaisten kuitujen takia. Myös Hesychius raportoi traakialaisten naisten töistä muuttaa hampun varsi kuiduiksi. 200 vuotta e.Kr Hiero II kasvatutti Rhonen rantakukkuloilla hamppua saadakseen vahvat köydet lippulaivaansa Syracusiaan. Muihin Kreikan kaupunkeihin hamppu oli tuontitavaraa mm. Mustanmeren alueilta, kuten Colchis.

Ensimmäisellä vuosisadalla fyysikko Pedacius Dioscorides kirjasi kuvaukset kasveista; Cannabis emeros ( naispuolinen ) ja C. Agria ( miespuolinen ), kirjaan De Materia Medica ( 3:165, 166 ). Pausanius oli mahdollisesti ensimmäinen roomalainen kirjailija, joka mainitsi hampun 200-luvulla. Caius Plinius Vanhempi ( 23 - 79 j.Kr ) kirjoitti paljon hampusta luonnonhistorian kirjaansa. Kreikkalainen fyysikko Galen ( n. 130 - 200 j.Kr ) kirjasi hampusta De Facultatibus Allientorum- kirjaansa. Monet muut heidän lisäkseen ovat kirjanneet hampusta kuten muistakin kasveista jälkipolvilleen. ( Lähde 4. s. 114 - 115 )

Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu. Vuonna 1826 löydettiin saksalaisen argeologin , Herman Bussen, johdolla 600 - luvulta j.Kr peräisin oleva Wilmersdorfin hauta Brandenburgista. Haudassa olleista uurnista löydettiin kasvinjäännöksiä, kuten hampun siemeniä ja kasvinosia, kun se avattiin ( Lähde 4. s. 116 )

Välimeren alueella valmistettiin papyrus-paperia 3500 vuoden ajan, mutta kasvikuiduista tehty lumppupaperi syrjäytti sen 900 - luvulla. ( Lähde 3. s. 57 ) Paperinteon taidon lisäksi myös hampputekstiilien valmistus siirtyi Kiinasta länteen, ja ainakin parin tuhannen vuoden ajan tätä taitoa on harjoitettu myös Euroopassa.

Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa on itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin, kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. Paksumpi hamppukangas pidättää myös vettä paremmin kuin kankaat keskimäärin, ja tämä on eduksi merten matkaajien vaatetuksessa. Näiden kuitujen voimin he matkasivat Pohjois- Amerikan länsirannikolle, ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan.
( Lähde 4. s. 124 )

Viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampun siemeniä, laivat on rakennettu 850 j.Kr. Myös Länsi-Saksan alueella eläneet frankit viljelivät hamppua näinä aikoina. Ranskalaiset, yhtälailla kuin englantilaiset, saivat hampun roomalaisilta. Roomalaisten muurin läheltä Dunbartonshirestä on löydetty hamppuköyden paloja. Tämä kertoo siitä, että roomalaiset toivat kasvin Brittein Saarille viimeistään vuonna 180 j.Kr. Hampun viljely Britanniassa alkoi vasta 400-luvulla, kuten pellavankin.

Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin, paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Luontaistaloudessa elävät naiset ritarilinnoista köyhimpiin mökkeihin ahersivat käsityön ääressä, sillä kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta. ( Lähde 3. s. 9 )

Maurilaiset kauppiaat toivat paperinvalmistuksen tietotaidon Espanjaan 1100 - luvulla, ja sieltä paperinvalmistus levisi seuraavina vuosisatoina eri puolille Eurooppaa. Ranskan ensimmäinen paperimylly perustettiin vuonna 1338 ja Saksan ensimmäinen vuonna 1390. Vuonna 1463 tiedetään Wienissä toimineen verstaan, jossa valmistettiin paperisia, hamppuöljyllä kyllästettyjä ikkunaruutuja.

Yhdysvalloissa ryhdyttiin valmistamaan hamppupaperia 1600 - luvun lopulla. Ruotsin ensimmäinen paperimylly toimi mahdollisesti Tukholmassa vuosina 1565 - 1578. Vuonna 1612 perustettiin paperimylly Upsalaan. 1600 - luvun alussa tiedetään pohjoismaissa olleen kymmeniä pieniä paperimyllyjä. Kaikki paperi valmistettiin yhä edelleen hamppulumppupaperista. ( Lähde 3. s. 57 )

Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Englanti olivat käyneet idän kanssa kauppaa silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat aivan ennenkokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkällä matkalla itään.

Tuulimyllyt murskasivat hammaspyörissään varret kuiduiksi - Hollantilaiset kehittivät ensimmäisinä Euroopassa koneistettuja tekniikoita hampun muokkaamiseksi kuiduiksi. Silti he joutuivat saman ongelman eteen kuin muutkin merivallat - hamppua ei millään riittänyt heidän valtaviin tarpeisiinsa. Niinpä he lähestyivät kaupankäynnillään Skandinavian ja Baltian maita ja kävivät sitä varsinkin Italian Ja Venäjän kanssa.

Englannilla oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä kuningas Henry VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Kuningatar Elisabeth toisti määräyksen v. 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle.
( Lähde 4. s. 120 - 121 )

1651 Lontoon vaatettajat vaativat vastausta Charles I:ltä, koska heidän liiketoimensa eivät enää kantaneet hedelmää. Hollannin vaateteollisuus, joka tuotti jo valmiita vaatteita, oli vienyt markkinat ensisijaisesti. 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 % hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin. ( Lähde 4. s. 122 )

Hamppu uudella mantereella

Kristoffer Columbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Espanjan köyhtynyt kuningaskunta hamusi hyvinvointia uudelta maaperältä. Englannin Mayflower matkasi perässä. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa.

Viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli viljelty Amerikan mantereella jo ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringin salmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet niitä mukanaan.

Hampusta oli jäänyt ehkä hyvinkin kantoja, joita joissakin heimoissa oli saatettu kasvattaa. Tästä on mielenkiintoisena esimerkkinä Smithsonian instituutin etnologistin W. H. Holmesin tutkimus vuodelta 1891, nimeltään "Prehistoric Textile Art of Eastern United States", jossa hän on tutkinut nykyisen Ohion alueella löydöksiä kansasta, joka eli siellä noin 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Näitä löydöksiä kutsutaan nimellä "Hopewellin kummunrakentajien kuoleman naamion kummuiksi". Löydöksistä saattoi huomata ihmisten vaatekuitujen olleen hamppua.

Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut cannabislajike, "villihamppu". Tästä kertoo seikkaperäisesti mm. ranskalainen tutkimusmatkaaja Giovanni da Verrazano vuodelta 1524. Jacques Cartier tiedottaa nähneensä villihampun kolmen Ranskasta Kanadaan suuntautuneen matkansa aikana, vuosien 1535 ja 1541 välillä. Myös Samuel de Champlain mainitsee vuonna 1605, että heimokansat käyttävät hamppukuituja kalastuksessa luukoukkujen kera. ( Lähde 4.s.124 - 125 )

Kuitukasvit Amerikan kehittyvässä taloudessa

Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Virginia- nimisellä yhtiöllä oli sopimuksia paikallisten maanviljelijöiden kanssa hampusta ja pellavasta jo 1607. Erilaisia pieniä tuotantomuotoja oli kehitetty kuitujen ja köysien valmistukseen.

Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperintuotanto. Ensimmäinen paperimylly rakennettiin Pennsylvaniaan ja muita kohosi heti sen jälkeen. Tämä teollisuuden haara kohosi nopeasti voimakkaaksi.

Sekä Euroopan mahtimaat, että yhdysvaltojen kasvava kansa tarvitsivat kuitukasveja, mutta viljelijöille sanellut vaatimukset eivät saaneet vastakaikua. Heillä oli mahdollisuutensa valita tuottoisin kasvi viljeltäväkseen, sillä lähes kaikesta oli Yhdysvalloissa tuolloin kysyntää. Lounaisrannikon tupakkateollisuus mm. Virginiassa antoi tuottoisan vaihtoehdon, ja useat uudisasukkaat alkoivatkin viljellä tupakkaa.

Vuonna 1662 Virginian kuvernööri William Berkeley koitti suostutella viljelijöitä edullisilla tarjouksillaan hampunviljelystä tupakan tuottoon nähden. Valmiita kuitutuotteita saatettiin tarjota myös verojen vastineena. Julkisuudessa monet henkilöt, joilla oli vaikutusvaltaa, puhuivat tai tuottivat lehtiartikkeleita kuitukasvien eduista ja teollisuuden mahdollisuuksista. Virginialainen maanomistaja ja poliitikko Robert "King" Carter julisti esimerkiksi, että hänenkin tupakkapeltonsa vaihtuvat hamppuun ja pellavaan.

Joissakin Yhdysvaltain osissa otettiin käytäntöön vaativat viljelylait, joissa tähdennettiin muun muassa, että mahdollisen sodan syttymisen varalta jokaisella tilalla tulisi kasvaa tietty määrä pellavaa ja hamppua. Huolimatta monenlaisista poliittisista ponnisteluista Yhdysvallat ei saanut tuotettua riittävästi hamppua edes omiin tarpeisiinsa. ( Lähde 4. s. 126 - 129 )

George Washington ja Thomas Jefferson olivat molemmat maanviljelijöitä ennen kohoamistaan poliittisiksi vaikuttajiksi. Lisäksi molemmilla oli ensikäden kokemusta myös hampunviljelystä. He kumpikin työskentelivät tahoillaan pyrkien nostamaan hampun arvoa ja kehittämään siihen liittyvää kulttuuria. Vuonna 1781 Virginian uutena kuvernöörinä Thomas Jefferson julkaisi Virginian maanviljelijöille tiedotteen, jossa hän toi julki mm. näkemyksensä tupakan kasvatuksen maan ravinteikkuutta kuluttavista vaikutuksista, ja totesi, että hampun tuotto on parasta vastinetta veronmaksussa muihin alkutuotteisiin, kuten tervaan, nähden. Hän toi esiin myöskin sen, että hampusta on kuitutuotteina ja lumppupaperina suurin suhteellinen hyöty, koska näin kierrätetty tuote on kauemmin käytettävissä, ja on näin hyötynä useammille. Myös pellavasta hän kirjoitti lämpimään sävyyn, mm. joulukuussa 1815, todeten kuidun jalostuksen olevan helppoa ja halpaa.
( Lähde 4. s. 129 - 133 )

1800 - luvun alusta Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista 10 prosenttia oli venäläisiä, niistä tärkeimmät olivat rauta, hamppu ja pellava. Kaikissa näissä Venäjä kykeni parhaaseen laatuun mitä maailmassa oli tarjottavana noina aikoina. Quincy Adams, yhdysvaltain kuudes presidentti ( joka oli nuorena miehenä asunut Venäjällä ), kirjoitti raportin 1810 Hampun viljelystä ja käsittelystä Venäjällä. ( Lähde 4. s. 133 - 134 )

Teollisuuden vallankumouksen ensiaskelia 1800 - luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Sisällissodan seurauksena puuvillaa alettiin viljelemään etelävaltioiden tiluksilla, sillä mekaanista hampun ja pellavan kuitujenkäsittelykonetta ei vielä tuolloin ollut saatavissa ja orjatyövoiman hyväksikäyttö oli kiellettyä. Puuvillan pumpulikukkien käsittely langoiksi ei ole niin monivaiheinen tehtävä kuin kuitukasvien varsien muokkaus. Samoihin aikoihin puuselluloosan käyttö paperiteollisuudessa yleistyi.
( Lähde 4. s. 135 - 138 )

Pohjoisvaltioissa teollinen vallankumous jatkui. Vuonna 1882 jo yksin New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemianalan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen.

1930 - luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoainetta, etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä ( selluloosasta ) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Hän teetti auton, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista muunnettuja. Se kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta. Popular Mechanic kirjoitti vuonna 1938 hampun kuidunmuokkauskoneesta, kutsuttakoon sitä tässä muokkaimeksi ( engl. decordicator ). Se oli niin edistyksellinen, ettei erilaisissa muokkausvaiheissa enää vaadittu ihmistyövoimaa.

Nämä kehitysaskeleet; biomuovi ja nopea kuidunjalostus, olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen aikakauteen. Niin tapahtuikin, mutta petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun vuodesta 1938 lähtien, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi. ( Lähde 4. s.139 )

Hampun kieltolaki

Yleisesti ymmärretään, että hampun kieltolaki johtui yksinomaan siitä, että kasvin lehtiä tai kukkia syömällä tai niitä savukkeessa polttaen, saattoi päihtyä. Vuosisatamme alun historia Yhdysvalloissa paljastaa kuitenkin, miten monet asiat vaikuttivat hampun alasajoon.

1800- luvun alussa oli pieni osa Amerikan kansalaisia löytänyt uuden huvin, kannabiskasvista päihtymisen. 1900-luvun alussa ensimmäiset kontrollitoimenpiteet kirjattiin lakiin. Ensin ne koskivat opiumin ja kokan maahantuojia velvoittamalla heidät maksamaan verokorvauksia tuotteistaan. Tähän lakiin pyrkivät sosiaaliasiain virkamiehet sisällyttämään myös hampun, mutta lääketeollisuus vastusti uudistusyritystä yhteen ääneen, sillä cannabisuute oli Yhdysvalloissa lääkekäytössä mm. väsymyksen, yskän, reumatismin, niveltulehdusten, astman, juoppohulluuden, epilepsian, masennuksen sekä kuukautisvaivojen hoidossa. Se oli yleisin kipulääke ennen kuin aspiriini tuli markkinoille noin vuonna 1900. Hampusta löydetyistä n. 80 kannabinooli-ainesosasta n. 60 yhdisteellä on lääkevaikutuksia. Yhdysvaltain korkein oikeus teki 1925 päätöksen ennakkotapauksen johdosta, että lääketieteellisen praktiikan oli oltava tarkkailtu ja yhdenmukainen, ja sen oli oltava eduskunnan päätäntävallan tavoitettavissa.

Lehdet, kuten The New York Times ( 30.7.1914 ) kirjoittivat, että huumeita, kuten Cannabis Indica, tulisi myydä vain järkeviin tarkoituksiin. Alkoholin kieltolaki velvoitti suitsimaan myös muiden aineiden myynnin. Vuonna 1915 California, Utah Ja Wyoming säätivät lain hampun päihdekäyttöä vastaan. Texasissa tämä laki tuli voimaan 1919, ja Iowa, Oregon, Washington, Arkansas ja Nebraska seurasivat esimerkkiä 1923. ( Lähde 4. s.142 - 145 ) Etelävaltioihin oli vuosisadan vaihteen aikaan saapunut Etelä-Amerikasta kiihtyvänä virtana suuri siirtomaalaisten joukko, joiden oli, kuten entisten orjienkin, vaikea sopeutua emämaahan, sillä rasismi kukoisti. Aikansa "keltainen lehdistö" myötäili kuvaa "laiskoista ja väkivaltaisista meksikolaisista, jotka polttivat marijuanaa."

William Randolph Hearst, suuren sanomalehtiketjun sekä paperi- ja puutavaratehtaiden omistaja, vihasi tummaihoisia ulkomaalaisia, erityisesti meksikolaisia, omakohtaisen kokemuksensa perusteella. Hearst oli menettänyt 800,000 eekkeriä ensiluokkaista metsämaata Meksikossa kapinallisten "Pancho Villa"-sissien vallatessa alueen. Hänen paperitehtaansa tuottivat puuselluloosaa ja jalostivat siitä paperia. Puun jalostus paperiksi oli tuolloin vielä uusi ja kasvava tuotannon ala, joka oli riippuvainen markkinaheilahteluista
( Lähde 4. s.149 )

Kun George W. Schlichten oli patentoinut ja saanut 1917 oikeudet kehittämälleen koneelle, jota kutsuttakoon tässä muokkaimeksi ( engl. decorticator ) hän esitteli sitä myös paperiyhtiöille. Hän on tässä yhteydessä lausunut: "Tulee vielä olemaan aika jolloin puuta ei enää voi käyttää paperiksi. Se tulee olemaan niin kallista ja harvinaista. Meidän on keskityttävä johonkin, jota voidaan tuottaa jatkuvasti … kaksitoista vuotta kuluu, ennen kuin on kasvatettu eekkeri kuusta; kahdessatoista kuukaudessa minulla on kerättynä 50 tonnia kuitua tuotettuna … on suorastaan rikos kaataa alas puita pienen paperintuotoksen tähden."
( Lähde 4. s. 42 )

Laitteen ilmaantuminen markkinoille olisikin järisyttänyt puusellun tuotantoa, mutta vei vuosia, ennen kuin laite saatiin teollisuuden palvelukseen - ja sekin tapahtui liian myöhään. On selvää, että Hearst huolestui hamppukuitujen mahdollisuuksista kaventaa omien tehtaidensa kilpailuasemaa. Johtuneeko osin tästäkin, mutta Hearstin sanomalehdissä oli vuosien 1920 - 30 valtavasti artikkeleita, joiden keskeinen tarkoitus oli saada hamppu kiellettyä koko maasta.

Toinen yhteensattuma oli, että samanaikaisesti kun Henry Ford ja hänen perässään monet muut yhtiöt, kehittelivät synteettisiä tuotteita erityisesti hampun biomassasta, patentoi Du Pont - yhtiö 1937 prosessin, jolla öljystä ja kivihiilestä saadaan tehtyä polttoaineen lisäaineita, kuten tetraetyyli. Samanaikaisesti patentoitiin myös sulfiitti- ja sulfaattimenetelmät, joilla voi kehittää selluloosaa puusta ja tuottaa myös uusia synteettisiä kuituja, kuten mm. nailon, sellofaani ja muut muovit. Kun Ford ja muut yhtiöt olivat valmiita luomaan hampun hiilihydraateista kaikki tuotteet, mitä petrokemian tuotanto hiilivedyistä oli toteuttanut, olikin jo myöhäistä.
( Lähde 4. s.149 )

Suuri osa kansalaisista ei vielä tuohon aikaan osannut yhdistää "meksikolaisen marijuanan" ja peltojen kuituhampun olevan sama kasvi. Heidän huolensa kuitenkin kasvoi sanomalehtien kauhistelevansävyisistä artikkeleista. Vuonna 1935 Henry J. Anslinger, Amerikan huumeyksikön ( Federal Bureau of Narcotics ) johtaja, julkaisi laajan kampanjan jossa kerrottiin hampun väärinkäytön vaaroista varsin pelottavin esimerkein. Näitä julkaistiin mm. Hearstin Washington Herald-lehdessä ( mm. 12.4.1937 ) ja American magazine - lehdessä ( july of 1937 ). Aiheesta julkaistiin myös samantasoisia elokuvia. Anslingerin tarkoituksena oli juuria hamppu pois Amerikasta kokonaan, ja siinä hän onnistui vuonna 1937, vaikka soraääniäkin kuului. Muiden muassa Kansallinen öljysiemeninstituutti ja Amerikan lääketieteen yhdistys ( American Medical Association ) tunsivat menettäneensä jotain hyvin tärkeää. ( Lähde 1. s. 26 - 29 )

Vielä kerran muuttui suuntaus, kun USA tarvitsi hamppukuitua toisen maailmansodan aikana. Japanilaisten katkaistua amerikkalaisten hamppukuituyhteydet Manillaan vuonna 1941, ryhtyivät amerikkalaiset itse kasvattamaan kuituhamppua. Propagandaelokuvan " Hemp for Victory" ( U.S.Dept. of Agriculture, 1942 - 14 min. ) nähtyään oli maanviljelijän kuitattava näkemänsä nimilistaan ja vastaanotettava hampunviljelyopas. Jokainen hamppua kasvattava maanviljelijä ja hänen poikansa saivat vapautuksen sotapalveluksesta. Niinpä vuonna 1942 hallituksen pyynnöstä istutettiin 36000 eekkeriä ( 4047 aaria ) hamppua, ja 1943 50000 eekkeriä. Sodan jälkeen hamppu kiellettiin jälleen nopeasti. ( lähde 3. s. 74 )

Kieltolain voimaantulon jälkeen hamppukuitua tilattiin yhä kolmansista maista. Henry J. Anslinger oli FBN:n ( myöh. Drug Enforcement Administration eli DEA ), johtaja 31 vuotta. Hän saavutti 1961 toisen merkittävän lainmuutoksen, kun YK päätyi kieltämään hampunkasvatuksen länsimaista ( jäsenmaistaan ), ja välillisesti koko maailmasta.( Lähde 4. s. 164 - 166 )

3. HAMPPUKASVIN HYÖTYKÄYTTÖ SUOMESSA

Pohjoismaihin hampun ja pellavan viljelys lienee saapunut varhain, osin etelästä Saksan kautta, osin idästä, Venäjältä. Kielitieteelliset tutkimukset viittaavat siihen, että hamppu olisi tunnettu Suomessa yhtä kauan kuin täällä on ollut suomalaista asutusta. Monet hampuntyöstöön vielä tällä vuosisadalla käytetyt työkalut ja niitä kuvaavat sanat kertovat perinteen itäisestä ja ikivanhasta luonteesta. Kantasuomalaisten asuessa Baltiassa kuitukasveja lienee muokattu nuijalla, huhmarella, vitimellä ja harjalla. Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa hamppu esiintyy eniten raja- ja pohjoiskarjalaisissa runoissa ja loitsuissa. Hampun siemenet ovat olleet osa karjalaista perinneruokaa ja erinomaista paastoravintoa.

Y.H.Toivosen päätelmien mukaan hamppua on viljelty tuhatkunta vuotta ennen löydettyjä ja säilyneitä historiallisia jäänteitä. Yleisesti myönnetään hamppu huomattavasti pellavaa vanhemmaksi kuitukasviksi Suomessa. Zelenin mainitsee, että "on myös pantu merkille, että venäläisten naapureina asuvat suomalaiset, hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, eivät ole omaksuneet itäslaaveilta pellavan viljelyä, vaan käyttävät vain hamppua." Suomensukuiset tseremissit ja mordvalaiset hyödyntävät hamppua vielä tänäkin päivänä.

Nuorimman rautakauden haudoista on saatu talteen hamppu- ja nokkoskankaiden palasia. Vanhempia arkeologisia merkkejä ei näiden kuitukasvien käytöstä maassamme tunneta. Vanhin kirjallinen tieto nokkosesta kehruukasvina on saatu Albertus Magnukselta ( k. 1280 ), joka mainitsee sen hampun ja pellavan rinnalla lisäten, että "nokkoskangas aiheuttaa ihossa syyhyämistä". ( Lähde 3 s. 8 - 9 )

Vuonna 1369 Uppsalan arkkipiispa Birger määräsi kymmenykset maksettavaksi muun muassa pellavana ja hamppuna. Niin ikään ns. "Novgorodin vatjalaisten viidenneksen" verokirja vuodelta 1500 mainitsee hamppua maksetun kymmenyksinä Karjalassa. Itä-Karjalassa hampun viljelyllä on vahvat perinteet. Jo 14. vuosisadan historiallisten lähteiden mukaan tunnetaan Suomen puolella kaupparetkillä liikkuneiden karjalaisten veroartikkelina hamppu. Vienassa on kasvatettu hamppua kalastus- ja vaatetustarpeita varten ja ostettu etelämpää lisää. ( Lähde 3. s. 10 ) Niiden viljelykasvien joukossa, jotka Olaus Magnus luettelee v. 1555, on myöskin hamppu. Hän sanoo sitä viljellyn kaskessa. ( Lähde 1. (3.) s.17)

Suomen ensimmäisen paperimyllyn perusti Turun piispa Johannes Gezelius vanhempi, jolle saksalainen paperimestari Bertil Oberhär rakensi vuonna 1667 paperimyllyn pohjan pitäjän Tuomasbölen kartanoon. Kirkossa kuulutettiin lumppujen keräyksestä ja kirkon henkilökunta toimi keräysasiamiehinä. Tuomasbölen paperimylly lopetti toimintansa isonvihan aikana 1713, ja sen jälkeen maa oli pitkään vailla omaa paperintuotantoa. ( Lähde 3. s. 58 )

Maamme kuitukasvien viljelyksestä on historiallisia tietoja keskiajan lopulta, mutta vasta 1700-luvun alusta lähtien löytyy yksityiskohtaisempia asiakirjoja ja kuvauksia hampun käsittelytavoista ja levinneisyydestä.
Ensimmäinen suomenkielinen, kansalle tarkoitettu hampun viljelyopas, oli vuonna 1737 painettu julistus hampun kasvattamisesta. 1900-luvulla julkaistiin seikkaperäisempiä opaskirjoja hampun muokkauksesta. ( Grotenfelt, Vallinheimo, Simola )

Vaikka hamppua on käytetty useimmiten vahvojen kankaiden, kuten purjeiden ja köysien, raaka-aineina, tiedetään hedekuiduista valmistetun hienoakin palttinaa. Venäjällä hamppua on kasvatettu laajalti myös öljyn tuotantoon, sillä ortodoksit käyttävät sitä ruokarasvana paaston aikana.

Hamppua viljeltiin enemmän kuin pellavaa. Rudensjöld puhuu 1738-1741, että "hampunviljelystä tavataan suuressa osassa maata" sekä " myyntiin hamppua kasvatettiin erityisesti Etelä-Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Tuneld Björkengrenin maantieteessä sanotaan Savon maakunnan rahvaan valmistavan "melkein kaiken tarvitsemansa palttinan hampusta", jota pidettiin lujempana kuituna ja sitä viljeltiin kaikkialla maakunnassa.
( Lähde 3. s. 10 )

Vuonna 1765 aloitti Turun lähellä sijainnut Järvenojan paperimylly toimintansa, ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin toinen paperimylly Tampereella. Viimeksi mainittu siirtyi vuonna 1832 Frenckellin suvulle, joka hankki siihen vuonna 1841 maamme ensimmäisen paperikoneen. Kymmenkunta vuotta myöhemmin hankittiin paperikone Tervakoskelle. ( Lähde 3. s. 59 )

1800-luvulla hampun viljely alkoi syrjäytyä Länsi-Suomesta, kun sekatavarakauppojen hyllyille ilmaantui valmiita köysiä ja rihmoja. Varsinaisesti hampun ja pellavan viljely taantui vuosisatamme vaihteessa. Puuvilla oli tullut markkinoille ja kilpailu alensi hintoja; teolliset kankaat syrjäyttivät kotikutoiset, koska teollistumisen myötä alkoi maataloissa olla yhä vähemmän työväkeä.

Itsenäisyyden aikana on maamme hampuntarve jatkuvasti vähentynyt niin, että kun kuitukasvien, pellavan ja hampun, viljelysala oli itsenäisyysajan alussa 6500 ha, oli se vuonna 1939 noin 2500 ha. Sodan aikana viljelysala kohosi 5000 hehtaariin. Myös sodan jälkeen aiheutti jatkuva kangaspula nousua kuitukasvien viljelyssä. ( Lähde 3.s.12 ) Kuituhampun kysynnän lasku viime vuosisadan lopulla, sekä sotien välisenä aikana, ajoittuu puuvillan ja tekokuitujen maihinnousuun Suomessa. Hampputekstiilejä alettiin tuohon aikaan mieltämään maalaisten ja köyhien kuteiksi, pula-ajan kankaiksi. ( Lähde 3. s. 62 )

Vuonna 1961 astui Suomessakin voimaan YK:n ratifioima sopimus, alkuaan Amerikasta lähtöisin, joka kielsi kaikenlaisen hampun viljelyn.

Kuituhamppu palaa Suomeen vuonna 1995

Hankasalmella nähtiin yllättäen hampun kasvavan pienellä alalla lähellä keskustaa. Ohikulkijoita hämmästyttäneen ilmiön takaa löytyi kahden ihmisen aikaansaama projekti; alun perin englantilainen tutkija J.C.Callaway Kuopion yliopistosta ja Hankasalmen koulun kuvataideopettaja Anita Hemmilä toteuttivat suunnitelman, jossa tutkimus hampun viljelystä ja menestymisestä Suomessa kohtasi kuidunjalostusprojektin, jossa tavoitteena oli tuottaa käsin tehtyä taidepaperia. Se huipentui teoksista koottuun näyttelyyn.

Taiteilijoina toimivat 11 - 16 - vuotiaat lapset Hankasalmen lasten ja nuorten kuvataidekoulusta. Taidepaperiprojekti oli kaksivuotinen, mutta sen oli keskeyttää poliisi, joka vaati sadon tuhoamista kesken satokauden. Sopimukseen päästiin, mutta taidepapereita varten koulu sai "veneellisen" hampunvarsia, muut tuhottiin. Veneessä varret saivat liota kuidun irrottamista varten ja samalla tuo puuvene turposi tervattavaan kuntoon.

Sekä kasveilla värjätyistä että värjäämättömistä kuiduista nuoret oppilaat valmistivat kovalla viiralla n. A4 - kokoista paperia sekä nepalilaisella lätäkkötekniikalla tehtyjä 50 X 70 cm -kokoisia arkkeja. Paperista saattoi tehdä myös kolmiulotteisia teoksia. Anita Hemmilä toteaakin, että taidepapereissa vaalea ja pitkä kuitu ovat hampun valtteja. Suomessa on yleensä saatavana vain ruskeaa pellavapaperia ja japanilaista kozopaperia, joka on hyvin kallista. Hintaesimerkki Yhdysvalloista saatavasta hampputaidepaperista - A3-kokoisesta maksetaan 46 mk. Arvokasta sekin siis on. ( Lähde 6. Hemmilä )

Tämä projekti oli lähtölaukaus hampunviljelylle Suomessa. Vuonna 1998, jolloin EU tuki hampunviljelyä runsaalla kädellä, oli hamppuhehtaareja Suomessa suunnilleen tuhat. Asiallisesti sävyttyneitä artikkeleita kasvista oli monissa erilaisissa julkaisuissa, Televisiossa FST julkisti puoli tuntia kestävän kuituhamppuohjelman.

Vuonna 1999, kun EU tiukensi tukipolitiikkaansa, Suomen hampunviljely väheni huomattavasti. Siksi hampunmuokkaimet olisivat tähän hätään kullanarvoiset. Kehitteillä on jo yrityksiä, jotka muokkaisivat kuituja lähinnä eristemateriaalien tuottamiseen. Tuotanto on kannattamattomuutensa vuoksi keskittynyt yhteistyöhön lähialueiden viljelijöiden kanssa, joten kyseisiä yrityksiä tulisi olla useita maanlaajuisen viljelyn mahdollistamiseksi.

4. HAMPUN VILJELYTEKNIIKKAA SUOMESSA

Hampun viljeleminen poikkeaa monessa suhteessa pellavan viljelystä ja hampun menestymiselle on erittäin tärkeää, että sitä viljellään hyvin lannoitetussa pellossa, jos tavoitteena on laadukas kuitu tai suuri siemensato.

Maanlaatu

Hamppu menestyy erilaisilla maanlaaduilla. Maan rakenteen tulisi olla riittävän kuohkea ja multava. Hikevät hietamaat ovat ihanteellisia, hiekka- ja moreenimaat, kuten kangasmetsien avohakkuualueet ovat vastoin yleisiä viljelykasvien vaatimuksia, sopineet hampulle viljelymaiksi. Moreenimaiden kivet eivät tällöin haittaa, mikäli muokkauskoneet eivät kärsi kivistä. Hyvän mururakenteen omaavat savimaat tuottavat nekin satoa. Kovin voimakkaasti tiivistynyt tai kuorettunut savimaa tuottaa ongelmia, ja satotasossa joudutaan tyytymään kompromisseihin veden pidättyessä maan pintakerroksiin. Hyvänlaatuiset turve- ja mutasuot ovat ojitettuina ja kuivattuina kelvollisia. Hiue- ja hiesumaat eivät ole suositeltavia, tosin kokemuksia niiltä ei vielä ole kertynyt.

Hamppu tulisi kylvää sellaiselle maalajille, jossa kosteutta riittää kasville mahdollisimman pitkään. Varsinkin arvokas kevätkosteus on pyrittävä tarjoamaan kasvien käyttöön. Hampun nuoret taimet kärsivcät herkimmin kuivuudesta juuriston muodostuessa ennen kuin kiihkeän pituuskasvun aika juhannuksen jälkeen alkaa. ( Lähde 1. (3.) s. 20 )

Viljelmän sijainti

Ylävillä kuivilla pelloilla ei hamppu menesty hyvin. Kuivina kesinä sadetus saattaa tällaisissa paikoissa olla paikallaan, vaikka hampulla onkin vahva, monimetrinen juuristo. Rinnemaat etelän suuntaan ovat ihanteellisia tällekin kasville, ja juuristo eroosiota ehkäisevänä sitoo hampun jyrkempiinkin mäkimaihin.Tällöin kosteusolosuhteissa voi olla jälleen parantamisen varaa.
Hamppu menestyy alavilla mailla. Sen hallankestävyys on toki suuresti lajikkeesta riippuvainen, mutta Suomessa on todettu menestyneen lajikkeiden, jotka ovat sietäneet jopa kahdeksan asteen pakkaset. ( Lähde 6. ) Pellon tulee kuitenkin olla hyvin ojitettu, sillä pellolla makaavaa vettä hamppu ei muiden viljelykasvien tapaan siedä.

Ojittaminen

Märkä maa ei sovi tähän viljelykseen ollenkaan. Jos hamppupellolla on sellainen ala, johon vesi pysähtyy, saa olla varma siitä, että hamppu siinä on kitukasvuista, lyhyttä ja harvaa. Varsinkin saviperäisillä mailla ojituksen tulee olla toimiva, kuten myös läpäisevillä hietamailla.

( Lähde 1. (3.) s. 21 )

Kasvinvuorotus

Viljelykierto on kasvien viljelyjärjestyksen suunnitelmallista sijoittelua eli kasvien vuorottamista siten, että kierrossa on vuorotellen kasveja, joiden taudit, tuholaiset, kilpailukyy rikkakasveja vastaan ja vaikutus maan rakenteeseen ovat erilaisia ja toistensa viihtyvyyttä tukevia.

Hamppua voidaan viljellä minkä etukasvin jälkeen tahansa, mutta viljakasveja pidetään tässä suhteessa kuitenkin vähemmän edullisina. Hamppua voidaan viljellä vaaratta useampia vuosia samassa paikassa, mutta viljelykierrossa hampulla on kiistaton etunsa: Se on erittäin hyvä etukasvi muille peltokasveille, sillä se jättää pitkien juuriensa ansiosta maan kuohkeaksi ja rikkaruohoista vapaaksi. ( Lähde 3. s.21 )

Viherkesantokasvi on EU-tukijärjestelmän säädösten mukaan heinä- tai palkokasvi tulee luomutuotannossa kuulua viljelykiertoon. Hamppu on kyllin voimakaskasvuinen kilpaillen tehokkaasti rikkakasveja vastaan, lisäten maahan runsaasti eloperäistä jätettä ja nostaen ravinteita ylös juuristonsa avulla syvemmistä maakerroksista parantaen maata..

Kumppanuuskasvina auringonkukka ja salkopapu ovat pienviljelyksessä kuten kotipuutarhoissa osoittautuneet hyviksi.

Rikkakasvien hävitys

Hyvälaatuisen sadon varmistamiseksi varsinkin juuririkkaruohojen hävitys ennen hampunkasvatusta on välttämätöntä. ( Lähde 3. s.26 ) Oma lukunsa on kuitenkin hampun mahdollisuus toimia avokesannoinnin korvaajana laajemman rikkakasvikasvuston tyrehdyttämisessä. Vaihtoehdolla on tällöin kiistattomat ympäristöetunsa, sillä avokesannointi rasittaa peltomaata. Ei ole luonnollista, että maa-alue on paljaana ja kasveitta. Tämä kiihdyttää eroosiota ja ravinteiden kulkeutumista pois peltomaalta vesistöihin. Näin maa köyhtyy ja vedet rehevöityvät. Pelto myös tiivistyy, sen rakenne kärsii jopa kahden viikon välein toistuvasta ajosta pellolla, varsinkin raskailla muokkaimilla. Erityisesti luonnonmukaisen viljelytekniikan puitteissa hamppu ratkaisisi siis vanhan ongelman.

Esikasvin rikkakasveja vähentävä vaikutus perustuu kilpailuun elintilasta. Tällöin voimakaskasvuiset ja leveälehtiset, sekä nopeakasvuiset kasvit ovat parhaita. Esikavin viljelyn yhteydessä on syytä välttää sellaisten rikkakasvinhävitteiden käyttöä jotka aiheuttavat rajoituksia seuraavan vuoden viljelykasville. Esikasvin viljely monivuotisena katkoo siemenrikkakasvien elinkaaren. Viljely on esim. nurmikasveilla ollut sadotonta lukuunottamatta karjanrehuksi tuotettua nurmea ja on täten kallis menetelmä.

Maan muokkaaminen

Maa tulisi saada niin kuohkeaksi kuin mahdollista. Hamppupelto on siis kynnettävä syksyllä täyteen syvyyteensä niin, että hampun juuret voivat helposti tunkeutua maahan. Keväällä pitää hamppumaa muokata niin löyhäksi ja kuohkeaksi, että "joka askeleella uppoo yli nilkan". Auraa suositellaan siis käytettäväksi myös keväällä: "Kyntämistä ja äestämistä on vuoroteltava niin että heti kun on päästy kyntämästä maa on äestettävä tasoitusäkeellä, jotta siten mahdollisimman suurissa määrissä ehkäistään veden häviö syvemmistä maakerroksista. Jyrää ei käytetä ollenkaan hamppupellon muokkauksessa". ( Lähde 1. (3.) s. 20 - 21 , lähde 8. s.167 ) Aurattomassa viljelyssä pääpaino on savesmailla pieneliöiden ja juuriston jättämien juurikanavien eli biohuokosten maata kuohkeuttavan vaikutuksen vuoksi. Roudan ilmavoittaessa maata aurattomasta viljelystä on saatu hyviä kokemuksia Suomessakin.

Lannoitus

Hamppu vaatii kohtuullisen NPK-lannoituksen. Väkilannoitteena annetaan 200 - 300 kg / ha superfosfaattia keväällä ja saman verran 40%:sta kalisuolaa syksyllä. ( Lähde 5. s.219 ) Typpilannoitteita annetaan kivennäismaille kasvukunnosta riippuen 100 - 500 kg / ha. Runsaskaan typpilannoitus ei aiheuta lakoontumista niin kuin pellavalla. Kalkituksen on oltava riittävä. Sopiva happamuus on 6,0 - 7,0 pH. Kompostoitua karjanlantaa voidaan käyttää 20 - 40 tn / ha. Tavallisesti pannaan puolet määrästä syksyllä ja toinen puoli keväällä; syyskynnössä sekoitetaan lannos syvemmälle kuin kevätkynnössä. Tämä on suositeltavaa, varsinkin silloin, kun maa ei ole vanhassa viljelyksessä, ja silloin kun aloittelija ryhtyy tätä kasvia viljelemään. Keväällä voi kylvön edellä antaa maalle virtsaa ja lantavettä, lisäys on paikallaan vielä kylvöksen noustua taimellekin. Hampun typen oton rytmi on hyvässä suhteessa maahan laskettujen liukoisten typpivarojen käyttöön kasvin ravinnehävikkiä ja ravinnepakoa peltoalueelta ehkäisevänä.
( Lähde 1. (3.) s. 22 )

Kylvöaika

Oikea kylvöajankohta on toki riippuvainen ilmasto-olosuhteista. Pienet hampuntaimet ovat hallanarkoja lajikekohtaisesti. Vanha kansa suosittaa kuitenkin ettei kylvöön ryhdyttäisi ennen kuin yöhallat ovat ohi. Kylvöä ei myöskään ole syytä viivästyttää kun varsinaiset kesälämpimät ovat alkaneet. Ajallisesti tämä osuu huhtikuun puoliväliin ja toukokuun alkuun Etelä-Suomessa. Ennen vanhaan oli niin hyviä maatiaislajikkeita, että etelässä hamppu kylvettiin vasta kesäkuun puolessa välissä ja Oulun ja Vaasan lääneissä kylvö toteutettiin toukokuun lopussa. Pelto ei kuitenkaan saa olla märkä ettei maa tiivisty ja siemenet peity epätasaisesti. Liian kuivalla maalla taas rehevät rikkaruohot ehtivät tukahduttaa esiinpistävän taimiston. ( Lähde 1. (3.) s. 25 )

Kylvö

Tavallisesti on käytetty hajakylvöä. Rivikylvö on kuitenkin parempi, koska se mahdollistaa harauksen, ja näin säästyy 25% siemenistä. Siemenmäärä riippuu siementen itämiskyvystä, maan laadusta ja kylvötavasta sekä siitä, tavoitellaanko sadoksi siemeniä vai karheita / hienoja kuituja.

Täysin hyvää siementä kylvetään 100 - 150 kg / ha. Maatiaishampulla siemenmäärä on 180 - 200 kg / ha. Vähemmän siemeniä tarvitaan riviviljelyksellä köysihamppua tuotettaessa. Kehruuhampulle taas suuremmat siemenmäärät. ( Lähde 1. (3.) s. 25 )

Nykyisin MTT:n kuituhamppukokeissa on tultu siihen tulokseen, että kuituhampun optimi kylvötiheys on n. 250 kpl itävää siementä neliölle, mikä vastaa siemenen koosta ja itävyydestä riippuen n. 40 - 60 kg kylvösiementä hehtaarille. Rivi- ja taimivälit olisivat näin ollen 7,5 cm, tai esim. 5 cm / 10 cm.

Konekylvö on käsinkylvöä edullisempi. Kemiallisessa viljelyssä suurilla aloilla hampun kylvö käy normaalisti kylvölannoittimella, samaan aikaan viljojen kanssa. Luonnonmukaisessa viljelyssä tarkkuuskylvökone riittänee. Multaussyvyys 2,5 - 5,0 cm.

Suomessa on aiemmin kylvetty hampunsiementä hehtaarille " hiukan enemmän kuin ohraa ". Usein kylvö tapahtui "silmämääräisesti " ja kylväjä lohdutti itseään sillä, että " hamppu ei juuri koskaan tule liian tiheäksi". Itämisalustan tulee olla hienomuruinen, jotta siemen voisi kunnollisesti itää ja tasaisesti orastua. Siemenet on heti kylvettyä mullattava äkeellä, matalasti tosin. Näin neuvoo meitä vanha kansa ja muistuttaa, että pikkulinnut rakastavat hampun siemeniä, viljelijän riesaksi asti. ( Lähde 1. (3.) s. 26 )

Hoito kesän aikana - rikkakasvit hamppupellolla

Hamppu on erittäin helppohoitoinen kasvi kahdestakin syystä: Se on - yhtenä maailman nopeakasvuisimmista kasveista - täysin kykenevä tukahduttamaan rikkakasvit alleen ja lehdet asettuvat valoa vastaanottamaan niin tasaisesti, ettei mikään, ei edes hitaampikasvuinen hamppulajike, pysty kilpailemaan sen kanssa paikasta auringossa.

Hoitoa siemenen multaamisen jälkeen ei hamppu tavallisesti juurikaan tarvitse, sillä se kehittyy nopeasti ja peittää maan jo n. neljän viikon kuluessa tukahduttaen rikkaruohot, kuten juolavehnän, varjostuksellaan ja myöhemmin myös juuriensa voimalla. Jos rikkaruohot kuitenkin kiusaavat nuoria hampuntaimia, on rikkakasvit hävitettävä joko käsin tai haraamalla.

Ennen taimettumisvaihetta liekitys voisi myös olla ihan paikallaan. Jos pelto kuorettuu itämisaikana, rikotaan kuori kevyellä jyrällä. ( Lähde 1. (3.) s. 26 )

Tuholaishyönteiset

Hamppu on vastustuskykyinen myös suurinta osaa tuholaishyönteisiä vastaan. Ekologisen viljelyn huimat tulevaisuuden mahdollisuudet ovat kiistattomat, sillä hamppu ei tarvitse rikkakasvi- tai tuholaistorjuntakäsittelyjä. Hamppu erittää voimakasta tuoksua, joka hätistää hyönteisiä, ja kasvin muodostamat lukuisat alkaloidit ovat tärkeä osa kasvin itsepuolustustekniikkaa.

Vihannespunkki ja ansarijauhiainen ovat ainoat tähän asti tuntemani, hamppuakin isäntäkasvinaan pitävät tuhohyönteiset, ja nekin käsittääkseni enemmälti kasvihuoneolosuhteissa vallitsevia vaaroja. ( Lähde 4.s.39 )

Sen sijaan hamppu on loistava kumppanuuskasvi monille muille tavanomaisille viljelykasveillemme. Valkoinen kaaliperhonen pakenee hampun ollessa kaalin seurassa. Pavut eivät saa laikkutautia. Perunat säästyvät Phytophtora infestans-taudilta, ja herneet lehtitäiltä ( Acyrthosiphon pisum ), sekä sokerijuurikkaita kirpoilta.
( Lähde 4. s.38 )

Taudit

Toistaiseksi harmaahome on ollut kasvin vaivana. Fusarium-sieni ei hamppuun pure. Orobanche ramosa -tauti kuihduttaa hampun, mutta se voidaan hallita viljelykierrolla. ( Lähde 4. s.38 )

Sadonkorjuu

Nykyisillä lajikkeilla korjuuaika on yleensä lokakuun alkupuolella. Vanhat maatiaislajikkeet olivat paljon nopeampia, ja niiden uudelleen kehittelyä odotellessa onkin ongelmana, että ulkomaisilla lajikkeilla on niin pitkä kasvukausi, että niiden valmistuminen Suomen oloissa ajoissa on joskus jopa vaakalaudalla.

Syksyn kosteuden tähden olisi ihanteellista saada Suomeen lajike, joka olisi kerättävissä jo elokuussa, sillä silloin maassa kuivaus olisi mahdollista. Korjuuaika riippuu viljelyksen tarkoituksesta, eli halutaanko tuottaa kuitua vai siementä, sekä siitä, korjataanko hedekasvit aikaisemmin kuin emikasvit, vai kerätäänkö ne yhtä aikaa, vai onko kyseessä nykyinen yksikotinen jaloste.

Hedekasvien kuitu on hienoimmillaan juuri kukkimisen jälkeen. Siitä lähtien kasvin lehdet alkavat nuokkua, kellastua ja varista, ja varsi kuivettuu. Näin nila ja kuitu muodostuvat koviksi ja hankaliksi käsitellä. Keräyksen on siis tapahduttava heti kukinnan jälkeen, noin 2-3 viikkoa ennen emikasvien keräystä.

Jos hede- ja emikasvit ovat samassa pellossa, voidaan hedekasvit nyhtää yksitellen pois pellosta. Eri aikoihin tuleentuvat sukupuolet yhtä aikaa kerättynä saavat aikaan epätasaisen, huonolaatoisen kuidun. Emikasvit kerätään kukinnan ja siementen tuleentumisen välisenä aikana, jos tavoitteena on hyvälaatuinen kuitu . Siementen muodostuttua kasvi alkaa hiljalleen kellastumaan. Tällöin olisi paras korjuuaika, jo ennen kuin siemenet alkavat kypsyä.

Siemensato korjataan silloin kun siemenet ovat tulleet tumman värisiksi, ja kun lehdet ovat kuivuneet ja korret muuttuneet kellahtaviksi. Siemenien ei saa antaa kypsyä liiaksi ennen korjaamista, ettei korjuutilanteessa tapahdu liiaksi maahankarisemista. Vuosisadan alussa hamput kerättiin lyhteille, joista tehtiin kuhilaita. Näissä tapahtui loppukypsytys. Nykyisin siemenet kannattaa kerätä tuleentuneina ja kuivata ne viljankuivureissa tai kuivauslavoissa. Siemenet kannattaa seuloa roskista jos puimuri ei tätä ole jo tehnyt. Siemenet on säilytettävä kuivassa ja ilmavassa paikassa. Kosteassa siemen härskiintyy ja itävyys tuhoutuu. ( Lähde 1. (3.) s.27 - 28 )

Yhdessä hampussa on siemeniä keskimäärin 500 - 600 kpl. Siemensato hehtaarilta vaihtelee tavallisesti 400 - 700 kg / ha. Korjuu suoritetaan siis joko nyhtämällä tai niittämällä koko kasvusto, ja viljapuimurilla jos kyseessä on siemensato. Suomessa ei nyhtämiseen löytyne koneita, mutta kaato sujuu hyvin sekä sormipalkkiniittokoneella että lautasniittokoneella. Kokemus on osoittanut myös sen, että pyörivät heinänkääntäjät eivät toimi alkuunkaan, koska sitkeä korsi takertuu helposti laitteeseen. Sormipyöräpöyhin toimi muutamien muutosten ja säätämisten jälkeen. Paalaus toimi myös pyöröpaalaimella. ( Lähde 6. Kjällander )

Dry-line - uusi sadonkorjuumenetelmä

Helsingin yliopiston maa- ja kotitalousteknologian laitos on aloittamassa tutkimus- ja tuotekehittelyhanketta, jossa rakennetaan aivan uutta teknologiaa kuituhampun korjuuseen. Kuitusatoa ei korjattaisikaan kasvuvuoden syksyllä, vaan vasta seuraavana keväänä, jolloin sato on varsipitoista ja kuivunut talven aikana varastointikosteuteen. Tämä mahdollistaa sadon pitkänkin varastointiajan.

Jatkojalostus perustuu mekaaniseen käsittelyyn, jolloin voidaan välttää liotukseen liittyvä ympäristökuormitus ja sadon kuivatuksen aiheuttama kustannus. Korjuun tuloksena saadaan keväällä tasalaatuista ja tiiviisti pakattua teollisuuden raaka-aineeksi kelpaavaa kuitua.

Dry-line- menetelmä voidaan ulottaa kasvien jatkojalostukseen ja teollisiin valmistusprosesseihin asti. Ketju raaka-aineesta valmiiksi tuotteiksi on mahdollista toteuttaa siten, että missään prosessin vaiheessa ei käytetä vettä. Menetelmää voitaisiin käyttää esimerkiksi lastulevyn, kuitulevyn ja eristevillan tuotannossa. ( Lähde 6. Anttila ) Tämä on ekologisesti kiinnostava ja myös taloudellisesti kilpailukykyinen vaihtoehto.

Tasapainoinen viljelykierto

Asiaan liittyviä käsitteitä
-Viljelykierto on kasvien viljelyjärjestelmän suunnitelmallista sijoittelua eli kasvien vuorottamista siten, että kierrossa on vuorotellen kasveja, joiden taudit, tuholaiset, kilpailukyky rikkakasveja vastaan ravinnetarve ja vaikutus maan rakenteeseen ovat erilaisia.
-Esikasviarvo on yhdistelmä kaikista niistä suorista ja välillisistä vaikutuksista, joita kasvin viljelyllä on seuraavaan viljelykasviin.
-Avokesanto merkitsee peltolohkon pitämistä kasvipeitteettömänä kasvukaudella, rikkakasvit torjutaan toistuvin muokkauksin.
-Kemiallinen kesanto tarkoittaa aluetta, jolla kasvillisuuden (rikkakasvien) annetaan kasvaa vapaasti kasvukauden alkuosan, rikkakasvit torjutaan kemiallisesti kesä-heinäkuussa.
-Glyfosaatti tehoaine, jonka kemianjättiyhtiö Monsanto on kehittänyt. Käytetty 1960-luvulla USA:n Vietnamin sodassa (Agent orange –tuotenimellä), 1970-luvulla vesakontorjuntaan, viimeiset 20 vuotta viljelyksillä.
-Viherkesanto tarkoittaa aluetta, jonne on kylvetty voimakaskasvuinen kesantokasvi

Vaikutus maan ravinnetalouteen

Viljelykierron kasvivalinnassa on huomioitava vaikutus maan rakenteeseen sekä pieneliöstön toimintaan. Syvä- ja voimakasjuurinen hamppu tuottaa juurikanavia (biohuokosia) ja parantaa maan ilmavuutta. Hapen määrän lisäys auttaa pieneliöitä viihtymään ja lisääntymään.

Laajan juuriston, paljon juuristojätettä sekä runsaasti maanpäällistä kasvimassaa jättävät lajit lisäävät eloperäistä ainesta ja ylläpitävät mururakennetta. Maa ei tällöin tiivisty niin herkästi ja tiivistynyt maa korjautuu vähitellen eloperäisesti. Tekniikka ei tähän auta - runsaasti mekaanista rikkakasvintorjuntaa vaativat kasvilajit kuluttavat eloperäistä ainesta. Tästä on seurauksena maan rakenteen heikkeneminen ja ravinteiden pidätyskyvyn väheneminen sekä maan pinnan kuorettuminen ja eroosio. Tiivistymisen ja tehokkaan salaojituksen johdosta ravinnepako vesistöihin lisääntyy aiheuttaen rehevöitymistä.

Hamppu käyttää maan veteen liukenevia typpivaroja oikeassa suhteessa kasvin ravinnehävikkiä peltoalueelta ehkäisten. Luonnonmukaisilla viljelyksillä hidasliukoinen karjanlannan typpi alkaa muuntua liukoiseen muotoon sopivasti kasvukauden puolivälissä, jolloin hampun kasvuvenähdys tapahtuu. Typpeä ei pääse karkaamaan kasvin ulottuvilta samassa määrin kuin lyhytjuurisilta viljelykasveilta. Vaikutus rikkakasvien kasvuun -Satokasvin nopea kasvu ja peittävä kasvutapa ?kilpailuetu taimettuviin rikkakasveihin nähden -Hampun edellyttämä maan muokkausajankohta myöhäinen?rikkakasvien tuhoutuminen Vaikutus kasvitautien ja –tuholaisten esiintymiseen - Uutena viljelytulokkaana hampulla on etuinaan vähäinen mahdollisuus saada kasvitauteja toisilta kasvilajeilta. Hamppu on myös hyvin vastustuskykyinen niin taudeille kuin tuholaisillekin. Voimakkaan tuoksunsa ja alkaloidipitoisuutensa ansiosta harva hyönteinen hyötyy hampusta. Hamppu ei näin ollen ole otollinen isäntäkasvi tai ylläpitäjä tuholaisille. Hyvän esikasvin ominaisuudet edellisen perusteella: -Lisää maahan runsaasti eloperäistä ainesta -Kilpailee tehokkaasti rikkakasveja vastaan -Nostaa ravinteita ylös juuristonsa avulla syvemmistä maakerroksista ja parantaa maata. EU-tukiehdot huomioitava luomutuotannossa-viljelykiertoon pitää kuulua palkokasveja tai muita syväjuurisia kasveja. Hampun juuret voivat ulottua jopa useita metrejä maan sisään. (Lähteet: Maa, viljely ja ympäristö, Hartikainen, Aura, Heinonen, Jaakkola, Kemppainen WSOY, Juva 1992, Luomupellon kasvinsuojelu, Maaseutukeskusten liitto Gummerus, Jyväskylä, 1999)

5. SIEMENISTÄ JA LAJIKKEISTA

Kylvösiemen vuosisadan alussa

Kylvöön on käytettävä vain hyvin tuleentunutta siementä. Ennen vanhaan hampun siemenet hankittiin Suomeen joko Saksasta tai Venäjältä, koska nämä lajikkeet soveltuivat parhaiten täkäläiseen ilmastoon. Esimerkiksi riikalainen ( baltialainen ) siemen ei vuosisadan alkupuolella ollut arvostettua, sen sijaan suositeltiin kylvösiemen hankittavaksi suoraan Sisä-Venäjältä. Laajasti tiedettiin myös, että eteläeurooppalaiset lajikkeet eivät välttämättä sovellu meidän ilmanalaamme.

Kotimaista kylvösiementä tuotettiin myös, mutta se ei ollut aina erikoistunutta: Haluttiin samalla tuottaa kylvösiementä ja kuitua, ja näin ollen kerättiin sato ennen kuin siemenet olivat ennättäneet tarpeeksi kypsyä. Pelättiin, että kuidut muussa tapauksessa tulevat liian karkeiksi. Tästä seurasi tietysti laadun heikkeneminen.

Saksassa toimi erityisiä siemenjalostajia. Oberrheinista ja Badenista tuodut hampunsiemenet olivat laadukkaita, sillä heillä oli oma erityinen metodinsa: Huolellisesti valikoidut siemenet kylvetään harvaan, erityiseen paikkaan pellolle riveihin, joiden välistä maa puhdistetaan haralla. Silloin voitiin taimet hoitaa yksilöinä ja kukin kasvi saavutti sopivan kypsymisajan. Parhaiden taimien siemenet otettiin lisättäväksi, kun nilan määrä ym. laatuun vaikuttavat tekijät on tutkittu.

Jos maanviljelijä oli hankkinut täten Suomessa tai näillä leveyksillä kehitettyä hampunsiementä, ei kantaa ollut tarve vaihtaa tai muuttaa. Sama kanta ei vahingoittunut geneettisesti, vaikkei sitä jatkuvasti jalostettu ristipölytyksin muiden lajikkeiden kanssa. Suomalaiset maatiaiskannat olivatkin ilmastoomme parhaiten sopivia ja luotettavimpia. Ulkomaisten siementen menestymisestä ei koskaan saatettu olla täysin varmoja. Maatiaislajikkeet olivat aikaisia ja tuleentuivat 60 - 70 päivässä, joten niitä voitiin viljellä kesannossakin. Ne olivat kuitenkin matalia ja antoivat suhteellisen pienen kuitusadon. Kuitu oli kuitenkin hienoa ja soveltui hienoimpiinkin kudonnaisiin.

Ulkomaiset hamppulajikkeet ovat korkeita ja antavat suuren sadon, mutta ovat yleensä niin myöhäisiä, etteivät ehdi Suomessa tuleentua.

Hyvien hampun siementen tulee olla kooltaan ja väriltään tasaisia, kypsiä, raskaita, kovia, kiiltäviä, kosketettaessa rasvaisen tuntuisia ja väriltään rusehtavan harmaita ja isokokoisia, halkaisijaltaan 2 - 3 mm. Sisuksen tulee olla vihertävä ja pähkinänmakuinen. Itämättömät, vanhat siemenet ovat vihreänruskeita, mustahkoja, tahi valkeita ja keveitä. ( Lähde 1. (3.) s. 23 - 25 ) Hyvien hampun kylvösiementen paino normaalina keskipainona on 16 g / 1000 siementä. Hampun siemen menettää ajan mittaan ( 2 - 3 vuoden iässä ) tai huonosti ( kosteassa ) säilytettynä helposti itävyytensä, joten kylvösiemeneksi kannattaa valita viimeisimmästä sadosta saatua siementä.

On olemassa ainakin kaksi kätevää keinoa testata hampun siementen itävyys. Veteen laitettuna kevyet, itämättömät siemenet jäävät kellumaan. Jos hampun siemeniä paahdetaan öljyssä kuten popcornia, itävien pitäisi poksahtaa samalla tavoin. Näin testatut siemenet ovat toki viljelyyn kelpaamattomia, mutta siitä voi arvioida itävyysprosentin ja herkutella sitten tutkimustuloksilla.

Nykyiset hamppulajikkeet Suomessa - Koetuloksia ja satomääriä

Maatalouden tutkimuskeskuksessa, Jokioisissa, on kuituhampun viljelykokeita tehty jo kasvukaudesta 1994 lähtien. Kaikki viljeltävät kuituhamppulajikkeet ovat ulkomaalaisia, ja aluksi oli jopa vaikeuksia saada eri lajikkeiden kylvösiemeniä kokeisiin. Vuosina 1996 - 97 lajikevertailukokeeseen on kylvetty yksitoista lajiketta, jotka ovat peräisin eri Euroopan maista, useimmat niistä EU:n lajikelistan ulkopuolelta. Jokioisten lisäksi pienimuotoiset kuituhamppukokeet olivat käynnissä kesällä 1997 ainakin MTT:n Etelä-Pohjanmaan ja Ruukin koeasemilla.

Jokioisten kokeissa on tutkittu kylvötiheyttä, vertailtu lajikkeiden aikaisuutta, seurattu kasvuston pituuskasvun kehitystä, määritetty varsisatoja sekä kuidun määrää varsissa. Myös kuidun laatua eli kestävyyttä on tutkittu murtolujuusmittauksin.

EU:n lajikelistan hamput eivät saa sisältää psykoaktiivista alkaloidia, nimeltään THC ( tetrahydrokannabinoidi ), kuin korkeintaan 0,3 %. Jokioisten kokeesta tehdyt analyysit osoittivat, että ranskalaiset lajikkeet Felina 34 ja Fedora 19 jäävät tämän rajan alapuolelle. Ukrainalaiset lajikkeet Uso 31 ja Uso 11 sisälsivät THC:a 0.006 - 0.008%.

Kaksikotiset hamppulajikkeet ovat yleensä satoisampia kuin yksikotiset. Tässäkin kokeessa kaksikotiset Kompolti hybrid TC, Novosadski ja Uniko B, tuottivat keskimäärin suurimmat sadot, eli noin 8000 kg varsikuiva-ainetta hehtaaria kohti. Merkittävää eroa sadon suuruudessa useimpiin muihin lajikkeisiin verrattuna ei ollut. Vain ranskalainen Felina 34 ja romanialainen Secuineni 1 tuottivat selvästi pienimmät varsisadot.

Kokeen kaksi aikaisinta lajiketta, ukrainalaiset Uso 11 ja 31, alkoivat kukkia jo heinäkuun lopulla ja olivat korjuuvaiheessa syyskuun alkupuolella. Vuoden 1996 kuitupitoisuudet olivat pienemmät kuin edellisvuoden pitoisuudet. Tämä johtui osaksi siitä, että kesä 1995 oli sateinen, ja harmaahometta oli kasvustossa runsaasti. Harmaahomehan tavallaan "syö" kuitua varresta. Suurin kuitupitoisuus oli puolalaisessa Beniko -lajikkeessa. Ranskalaisilla lajikkeilla kuitupitoisuudet eivät olleet kovin korkeat. Sen sijaan meidän oloissamme aikaisimmat ukrainalaiset Uso -lajikkeet antoivat hyviä koetuloksia.

Kun kuituprosentti kerrotaan hehtaarin varsisadolla, saadaan kokonaiskuitusato hehtaaria kohti. Eniten niinikuitua tuottavat lajikkeet olivat kaksikotiset Kompolti Hybrid TC ja Uniko B, joiden varsisadotkin olivat suurimmat. Seuraavassa taulukossa on esitetty lajikkeiden kuituprosentit, kuitusadon määrä hehtaaria kohti sekä murtolujuusarvot.

KUITUHAMPUN LAJIKEKOE 1996

Murtolujuusmittauksella selvitettiin kuidun laatua. Korkeimmat murtolujuusarvot mitattiin Uniko B- ja Bialobrzeskie -lajikkeista. Saman lajikkeen murtolujuusarvo vaihteli kuitenkin voimakkaasti, esimerkiksi Uniko B:n mitatut arvot vaihtelivat 51:stä 122:een. Kirjallisuuden mukaan hyvän kuitupellavan murtolujuusarvon tulisi olla yli 60. Edellisellä kasvukaudella 1995 murtolujuusarvot olivat hampunkuiduissa suuremmat.

Minulla on sellainen näkemys, että eteläiset lajikkeet, jotka hyvänä kasvukautena venyvät valon ( päivän pituuden ) johdosta yli nelimetrisiksi, eivät olisikaan kaikkein parhaimpia murtolujuudeltaan, vaan nimenomaan puolitoistametriset, ilmastoon sopeutuneet lajikkeet, kehittyisivät lyhytvartisemmiksi, mutta olisivatkin huomattavasti parempia murtolujuudeltaan.

Vuonna 1997 vertailtiin neljää samaa kuitulajiketta Jokioisissa ja Ruukissa. Nämä lajikkeet olivat kaksikotinen Kompolti hybrid TC, molemmat yksikotiset Usot sekä EU-lajikelistan Felina 34. Molemmilla koepaikoilla koe kylvettiin karkealle hiedalle ja typpilannoitustaso oli 108 kg Jokioisissa ja 77 kg Ruukissa. Jokioisten koe kylvettiin jo 20.5., mutta Ruukissa vasta 3.6.

Useamman vuoden kokeet ovat jo osoittaneet, että kuituhampun pituuskasvu alkaa vasta juhannuksen jälkeen. Koska Jokioisten kasvustot välillä kärsivät kuivuudesta ja välillä olivat hukkua 60 mm:n kertasateeseen, pituuskasvu jäi Ruukin pituuskasvua vaivattomammaksi. On myös vielä tutkimatta, paljonko Ruukin pitkät kesäpäivät vaikuttavat lyhyen päivän kasvina tunnetun hampun pituuskasvuun.

Joka tapauksessa Ruukissakin korjuupäivään mennessä ehtivät kaikki muut lajikkeet, paitsi Kompolti Hybrid TC, tuottaa ensimmäiset siemenet. Varsisadot olivat Ruukissa selvästi Jokioisten satoja suuremmat. Myöskin lajikejärjestys oli toinen; Ruukissa suurimmat sadot, noin 12000 kg varsikuiva-ainetta, tuottivat yksikotiset Felina 34 ja Uso 11. Jokioisissa taas kävi niin kuin aiemmin, kaksikotinen lajike Kompolti Hybrid TC oli suurisatoisin, se tuotti lähes 8000 kg varsisatoa hehtaarilta.

Hampun kasvustokorkeus vaikuttaa eniten varsisadon määrään. Harvakin kasvusto voi korkeaksi kasvaessaan tuottaa suuren sadon, mutta kasvutiheys olisi pidettävä riittävän suurena. Maatiaishampun varsisato voi edullisissa tapauksissa nousta 8000-10000 kg / ha ja lihdattu kuitusato 500-600 kg / ha. Suurikasvuiset ulkomaiset hamput voivat antaa jopa 30000 kg:n varsisatoja ja 800-900 kg:n lihdattuja kuitusatoja hehtaarilta.

Kuituhampun siemenen tuottaminen ei onnistu Suomessa nykyisillä lajikkeilla, vaan viljely on tuontisiemenen varassa. Kylvösiemenen hinta on EU-hyväksytyillä lajikkeilla ollut huimaava - kallein hyötykasvin siemenhinta Suomessa. 50 mk / kg on ollut tyypillinen hinta täälläpäin. Sitä paitsi vuosina 1997 ja vuonna 1998 siemeniä oli vaikea saada. Vuonna 1997 oli saatavilla ainoastaan Fedora 19 ja Felina 34 -lajikkeita, ja tänä vuonna (1998) siemenet saapuivat Suomeen viime tingassa. ( ainakin viljelijä Sinkkoselle, joka tilasi ison erän siemeniä Fedora 19 -lajikkeesta jälleenmyydäkseen niitä ). ( Lähde 6. Sankari )

Mielenkiintoinen huomio Suomen erityismahdollisuuksiin kuituhampun viljelyssä on, että nämä aiemmin esitellyt kuituhamppulajikkeet eivät pohjoisilla leveysasteilla ehdi lyhyen kasvukauden takia erikoistua hede- ja emikasveiksi. Tämä kukintojen puute mahdollistaa tasalaatuisuuden, joka on etu kuidun jalostamisessa, kuten jo aiemmin sivulla 4 totesin. Korjattu sato on pitkää ja sukupuoletonta, ja varsisato on korkeampi pitkäkuituisuuden ansiosta. Valitettavasti hamppusato, joka ei tuota siementä, ei ole tavoiteltava ominaisuus EU-säännöstöissä nykyisellä osin.

Suomalainen lajike - FIN-314 - ravinnontuotannon tienavaajana

Suomessa on kehitetty täkäläisiin ilmasto-olosuhteisiin hyvin soveltuva aikainen lajike, joka on erinomainen juuri siementuotannossa. Tämä FIN-314 on kahdesta siperialaisesta lajikkeesta jalostettu, koneellisen korjuun mahdollistava pohjoinen kasvi. Se lienee EU- viranomaisten käsiteltävänä tälläkin hetkellä, ja saamme nähdä, onko kyseinen, uuden markkina-alueen avaava kasvi jo ensi vuonna EU:n virallisten, hyväksyttyjen ja tuettujen hamppukasvien listalla.

Ongelmanahan nykyisellä hetkellä on, että toisin kuin esimerkiksi pellava, hamppu ei saa EU:lta öljykasvitukea, vaan ainoastaan kuitukasvituen. On yllättävää, ettei ettei hampulla ole pellavan kaltaista kaksoissäännöstöä mukaanlukien sekä kuitu, että ruoka, onhan hampunsiemen Keski-Euroopassa jo laajasti hyödynnetty ravinnon lähde. Tämä asia on syytä muuttaa tulevaisuudessa.

Kasvilajikkeen ovat kehittäneet hampunsiementen ominaisuuksia Suomessa laajasti tutkinut Jace Callaway sekä Tero Laakkonen. Jace Callaway toimii farmaseuttisen kemian tutkijana Kuopion yliopistossa. Hän on tutkinut toimipaikassaan tiiviisti luomuksensa ravinto- ja kasvatusominaisuuksia. Hän kertoo yhteenvedossaan FIN-314:n mahdollisuuksista tieteellisen asiallisesti.

FIN-314 on aikaisin kukkiva hamppulajike, joka on tuotettu Suomessa. Tämä uusi lajike on tuottanut yli metrin pituisen varren ja tuhatkunta kiloa siementä hehtaarilla 60 astetta korkeammilla leveysasteilla. FIN-314:n vanhemmat polveutuvat Valivov-tutkimusinstituutin geenipankista, ja ne on valittu yhteistyössä International Hemp Associationin kanssa. Samankaltaisia lajikkeita ei ole EU:n hyväksymissä hamppulajikkeissa.

FIN-314:llä on edellytykset tuottaa siementä Suomessa ja muissa näiden leveysasteiden maatalousmaissa. Lajike on pakkasenkestävä kaikissa kasvun vaiheissa. Se ei tarvitse kasvin- tai tuholaisentorjunta-aineita kasvaakseen ja tuottaa täysin kypsyneitä siemeniä alle sadassa päivässä.

THC-pitoisuus tällä lajikkeella on 0,04-0,08 % kuivatuissa, täysin kehittyneissä emikasvin kukinnoissa. Tämä todettiin myös keskusrikoslaboratorion Helsingissä suorittamissa koetuloksissa. Tämä määrä on huomattavasti alhaisempi kuin EU:n sallima cannabinoidimäärä ( < 0,3 % ). Lisäksi lajikkeen cannabinoidimäärä on pienempi kuin missään aiemmin EU:ssa hyväksytyistä hamppulajikkeista. THC / CBD -suhde on alittanut uusimmat EU-vaatimukset. Tällä tarkoitetaan euforisoivan THC:n vähäistä pitoisuutta suhteessa passivoivan ja väsyttävän CBD-cannabidioidin määrään verrattuna. Näin ollen hampun huumaava vaikutus ei ole käyttäjälleen kovinkaan positiivinen.

FIN-314 on myös lyhyt varreltaan ( alle 2 metriä 62:lla leveysasteella ), ja soveltuu täten korjattavaksi tavanomaisilla tavoilla, kuten leikkuupuimurilla. Eteläisemmillä lajikkeilla juuri kasvin korkeus on esteenä koneelliselle korjuulle. Vaikka niinikuitupitoisuus tällä lajikkeella onkin pienempi kuin 15 % varresta, se on pehmeämpää kuin hyväksytyillä hamppulajikkeilla, ja enemmän pellavakuidun kaltaista. Etenkin luomuviljelyssä varret voitaisiinkin, kuidun tuottamisen sijaan, jättää pellolle lisäämään humuksen määrää.

FIN-314:n ominaisuudet lyhyesti

Kaksineuvoinen; tyypillisesti 50 / 50 hede- ja emikasveja
Aikainen kukinta; täysin kypsyneet siemenet alle sadassa päivässä
Lyhyt varreltaan; noin 1,5 metriä korkea 60:lla leveysasteella
Haarautuvia sivulatvoja vähän tai ei ollenkaan, myös vieruskasvien puuttuessa
Hallankestävä -5 asteeseen kaikissa kasvumuodoissaan ( siis myös taimena )
Kuivuutta kestävä
suuri siementuotto ( n. 1000 kg / ha )
Vähäinen niinikuidun tuotto ( alle 15 % )
Vähäinen THC-pitoisuus ( noin 0,05 % kuivatuissa, kypsissä emikasvien kukinnoissa )
Suuri CBD / THC-suhteen ero ( yli 10 )

6. KUITUHAMPUN TUOTANTO EUROOPAN UNIONISSA

Kuituhampulle on yhdessä kuitupellavan kanssa luotu Euroopan yhteisön maatalouspolitiikassa ns. markkinajärjestely, jonka tarkoituksena on pitää hamppukuidun hinta yhteisössä kilpailukykyisenä suhteessa muihin kilpailevien luonnontekstiileiden maailmanmarkkinahintoihin ja samalla tasapainottaa markkinoita ja turvata kohtuulliset tulot myös perinteisten kuitukasvien viljelijöille.

Markkinajärjestely koostuu n. 15 asetuksesta, joissa säädetään kuituhampun tuotantotuesta, interventiosta, tuontisuojasta, hampun myyntisopimuksien muodosta, siemenkaupasta yms. Kuituhamppua viljeltiin EU:n alueella n. 21700 ha vuonna 1997. Suurimpia kuituhampun tuottajamaita ovat Ranska, Espanja ja Saksa. Suomessa kuituhamppua viljeltiin samana vuonna n. 68 ha.

Kuituhampun tuotantotuki 1997 - 1998

Kuituhampun tuotantotuki maksetaan EU:n yhteisistä varoista vain tietyille lajikkeille, joiden on todettu sisältävän alle 0,3% tetrahydrokannabinolia (THC). Tällä hetkellä hyväksyttäviä lajikkeita ovat :
-Carmagnola CS
-Felina 34
-Delta-Llosa
-Ferimon
-Delta 405
-Fibranova
-Epsilon 68
-Fibrimon 24
-Fedora 19
-Fibrimon 56
-Fedrina 74
-Futura
-Santhica 23

Tuki määräytyy viljelyalan mukaan ja se maksetaan kuituhampun viljelijälle. Tuki myönnetään ainoastaan viljelyaloille, jotka on kokonaan kylvetty ja korjattu ja joilla on tehty tavanomaiset viljelytyöt. Korjuutapoina tulevat kysymykseen joko nyhtäminen tai niittäminen korkeintaan 20 cm sänkeen.

Viljelijän on tehtävä kuituhampusta kylvöalailmoitus alueensa Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastolle viimeistään 15. heinäkuuta. Ilmoitukseen on liitettävä vakuustodistus käytetystä siemenestä. Varsinainen tukihakemus ( ilmoitus korjatusta alasta ), tehdään vasta sadonkorjuun jälkeen, 31.12. mennessä. Viljelijän on huolehdittava siitä, että kylvöalailmoitus ja tukihakemus tehdään ajoissa. Jos ne myöhästyvät, tukea vähennetään. Tuotantotuen määrän vahvistaa Euroopan yhteisöjen neuvosto vuosittain ennen kunkin markkinointivuoden ( 1.8. - 31.7. ) alkua. Markkinointivuonna 1997 / 1998 tuki oli 716,63 euroa / ha ( 4260,89 mk / ha ). Muita tukia, joita kuituhamppu voi saada, ovat ympäristötuen perustuki sekä erityistuet: LFA-tuki ja pohjoinen tuki.

Kuituhampun tuotantotuki 1999

Vuonna 1999 pellavan ja erityisesti hampun tukijärjestelmiin on tullut muutoksia. Pellavaa jo aiemmin koskenut jalostusvelvollisuus ulotettiin koskemaan myös hamppua, ja sille asetettiin myös vähimmäiskylvömäärä. Myös sekä pellavan että hampun vähimmäissatovaatimus muuttuu. Tukijärjestelmien yhteisiä piirteitä ovat vähimmäissatovaatimusten lisäksi vaatimus hyväksyttyjen siemenlajikkeiden käytöstä ja määräykset sadonkorjuun toteuttamisesta ( mm. siementen muodostuminen ).

Pellavan ja hampun jalostajan tulee olla TE-keskuksen hyväksymä. Kuitupellavan ja -hampun kylvöala tulee ilmoittaa pinta-alaperusteisten tukien hakulomakkeilla kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 28.5.1999. Mahdolliset muutosilmoitukset viljelyalaan on tehtävä viimeistään 15.6. mennessä. Pellavan ja hampun viljelystä on nyt tehtävä myös erillinen yksityiskohtainen viljelyilmoitus TE-keskukseen 30.6. mennessä. Viljelyilmoitukseen on liitettävä vakuustodistus käytetystä pellavan siemenestä ja vastaavasti hampulla vakuustodistukset kaikista käytetyistä siemensäkeistä.

Kuituhampun tuotantotukea haetaan sadonkorjuun jälkeen viimeistään 31.12.1999. Tuki maksetaan kokonaan viljelijälle tämän sitouduttua itse jalostamaan tai jalostuttamaan hampunvarret. Vähimmäissatovaatimus kummallakin kasvilla on 2500 kg jalostukseen sopivia varsia hehtaarilta. Sadon määrittäminen tapahtuu ensi sijassa viljelijän jalostajalle toimittamien varsien painon mukaan. Punnitustodistukset lähetetään TE-keskuksen maaseutuosastolle. Jos vähimmäissatoa ei saavuteta, tukea vähennetään 65 %.

Euroopan komissio on ehdottanut kuitukasvien tuotantotukien pitämistä ennallaan tulevalla satokaudella. Kuituhampun tuotantotuki olisi edelleen 4261 markkaa hehtaarilta. Euroopan unionin neuvosto valmistelee kuitenkin komission kanssa vuodelle 2000 muutosesitystä koko tukijärjestelmän uudistamiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisee kuitupellavan ja -hampun tukihakuohjeet huhtikuun aikana, ohjeiden liitteenä ovat kaikki haussa tarvittavat lomakkeet. Tukiehtojen ( mm. vähimmäissato, sadonkorjuu ), täyttymisen varmistamiseksi on syytä kiinnittää huomiota käytettävän lajikkeen soveltuvuuteen viljelypaikan kasvuolosuhteisiin.

Tietoa kuitukasvien viljelystä saa mm. Maatalouden tutkimuskeskuksesta, puh. 03-41 881. Kuitupellavan ja -hampun viljelyyn ja tukeen sovelletaan pinta-alaperusteisten tukien valvonta- ja seuraamismääräyksiä. Valvonta kattaa myös jalostajien toiminnan. Kuituhampun THC-pitoisuuksia seurataan kasvukauden aikana. Lisätietoja: ylitarkastaja Jukka Virolainen, MMM, puh. 09-1604803

Valvonta

Työvoima- ja elinkeinokeskuksen maatalousosastot valvovat kuituhampun kylvöalailmoitusten ja tukihakemusten paikkansapitävyyttä pistokokein. Jos sato korjataan niittämällä, pelto on pidettävä 20 päivän ajan niittoilmoituksesta tilassa, joka mahdollistaa viranomaisille sängen pituuden tarkastamisen.

Myös poliisi suorittaa tarkistuksia maatiloilla. Kuituhampun viljelyn yhteydessä on usein koettu huolta samankaltaisen, mutta voimakkaampia THC-pitoisuuksia omaavien, hamppulajikkeiden kasvatuksesta. Ensisijaisesti poliisilaitos on älähtänyt vanhan kulttuurikasvin viljelyn sallimisesta. Kuituhampussa sallittu THC-määrä on 0,3 %, psykoaktiivisissa "huumehampuissa" vastaava pitoisuus voi olla 12 - 14 % voimakkaimmillaan.

Silmämääräisesti tällaisia kasveja voi olla vaikeaa erottaa toisistaan. On kuitenkin näkemyksiä, joissa kuituhamput, varsinkin Cannabis Ruderalis -sukuiset lajikkeet kasvaisivat voimakkaasti pituutta päähaarallaan, kun taas C. indica olisi pensasmainen, leveyttä ja sivuhaaroja kasvattava kasvi. Helsingin yliopisto ja Maa- ja Metsätalouden tekninen osasto ovat kehittämässä mittauslaitetta, jolla alcometrin tavoin voidaan helposti erottaa THC- pitoiset kasvit laillisista hampuista. Tällä hetkellä asian selvittämiseksi tarvitaan laboratoriotutkimuksia.
( Lähde 6. Laine )

7. KUITUHAMPUN OMINAISUUDET JA KÄSITTELY

Hamppukasvissa emirungot ovat aina paljon pidemmät ja paksummat kuin hederungot. Niiden pituuden erotus on noin 1/3.

Koska hede- ja emikasvit tuleentuvat eri aikaan, niiden kuidun laatukin on parhaimmillaan eri aikana. Kaksikotisesta kasvustosta saatu kuitu on laadultaan hyvin vaihtelevaa. Juuri tästä johtuu kaksikotisten kuitukasvien jalostaminen yksikotisiksi.

Hampun varsi on harvoin haarakas, yleensä se kasvaa voimakkaimmin päälatvastaan ja muodostaa yhden pitkän päävarren, vaikkakin lehtihangoista versoo myös sivulatvoja. Varsi on paksu ja sen pinta on karhea ja kulmikas. Varsi on sisältä ontto. Varren läpileikkauksessa näkyy viisi eri kerrosta sisäkkäin:
-Sisimpänä ohut, pehmeä ja valkea putkenmuotoinen osa, ydin
-Varsinainen kova puuosa
-Löyhä siiviläosa
-Pitkiä niinikuituja sisältävä nilaosa
-Ohut päällysketto

Puuainetta on rungossa noin 75 %, muu osa on pääasiallisesti nilakerrosta.
Nilaosaan tarkemmin perehdyttäessä kiinnittyy huomio yhdensuuntaisesti kulkeviin nila-soluihin. Mikroskoopissa ne näkyvät pitkinä, päistään jotenkin tylppinä, pieninä paksu-seinäisinä putkina, joissa on erimuotoisia kupuroita, epätasaisuuksia, pitkittäisiä halkeamia ja aukkoja sekä myös ns. lisäkkeitä. Nämä nilasolut, joista hampun kuidut ovat muodostuneet, ovat noin 15 mm pitkiä, usein vielä pitempiäkin, jota vastoin niiden leveys on noin 0,02 mm. Solut ovat hyvin lujasti kiinnittyneet toisiinsa, ja niiden muodostamat kuidut ovat hämmästyttävän vahvoja ja samalla notkeasti taipuvia. Kasvin rungossa nämä jänteet saavat kasvista samanaikaisesti tanakan ja taipuisan.

Eri kasvien kuidut eroavat mitoiltaan selvästi. Seuraavassa eräiden kuitujen keskimääräisiä mittoja:

Hampun korsi sisältää kahdenlaisia kuituja, jotka eroavat suuresti toisistaan:

Niinikuitu, pituus 20 mm, paksuus 0,022 mm, osuus rungosta 30 %
Runkokuitu, pit. 0,55 mm, paksuus 0,022 mm, osuus rungosta 70 %

Varren sisäosa muodostuu puumaisesta, kovasta päistäreestä ja pitkät niinikuidut ovat varren ulko-osassa. Kuituhampun varren rakenne on hyvin samankaltainen kuin kuitupellavan varsi. Varsi on pääosassa selluloosaa. Runkokuidut ovat lyhyitä ja ohutseinämäisiä verrattuna niinikuituihin. Paksuissa, harvaan kasvaneissa varsissa on vähemmän niinikuitua kuin ohuissa varsissa. Lisäksi harvassa kasvavat vankat puumaiset varret voivat olla jopa yli sentin halkaisijaltaan, ja ovat siten hankalampia koneellisessa korjuussa ja jatkokäsittelyssä.
( Lähde 6. Sankari ja Kilpinen )

HAMPUN KUITUJEN EROTTAMINEN VARRESTA

Tälle vuosisadalle saakka on kuitukasvien varsien muokkaaminen Suomessa tapahtunut pääasiallisesti käsityönä, vain yksinkertaisia koneita apuna käyttäen. On selvää, ettei nykyisin samanlainen vähänkin suurempien erien käsittely tulisi kuuloonkaan, mutta vanhan kansan työvaiheet selkiyttävät muokkausta. Nilaosassa olevien kuitujen erottaminen varsista on monivaiheinen ja työläs tehtävä, jossa nykyisin koneistetut ratkaisut isoja varsieriä käsitellessä ovat välttämättömiä.

Ensin on saatava rungon eri osat, nila- ja puukerros, irtoamaan toisistaan. Tämä on kautta aikojen saatu aikaan liottamalla hamppukorsia vedessä. Erilaiset käymisbakteerit saattavat alkuun ja edistävät käymisilmiöitä, jotka saavat aikaan sen, että nilakuituja ja varren puuosia ympäröivässä kasvilimassa olevat, liukenemattomat pektosaineet, muuttuvat liukeneviksi pektinaineiksi. Käymisen edistämiseksi välttämättömiä ovat :
-Aineet, jossa käyminen voi tapahtua - tässä runkojen kasvilima
-Käymisen synnyttäjät - vedessä elävät bakteerit
-Määrätty lämpötila - lämmin, haalea vesi on viileää tehokkaampi.

Hamppuja ei saa ennen liottamista liiaksi kuivata, muuten käymisprosessi hidastuu ja käy vaillinnaiseksi. Bakteereita kehittyy varsien ympärille niitä mitenkään lisäämättäkin.

Hamput upotetaan siis veteen ja lyhteiden päälle lisätään painoja varmistamaan liotus. Ennen vanhaan liotus on toteutettu järvien rantamilla, lammissa tai erityisissä vetisissä savikuopissa. Ensin, muutaman vuorokauden aikana, kiihtyy hapankäyminen, jolloin hamppulyhteet saattavat nousta pintaan, sitten hapankäyminen vähenee ja alkalinen käyminen seuraa. Tämä on oikea aika keskeyttää kemiallinen prosessi. Kukkimisensa juuri päättäneitä hedekasveja liotetaan alle kaksi viikkoa, kun kasvin kudokset eivät vielä ole kovettuneet. Emikasveja liotetaan kahdesta neljään viikkoa, jos ne on kerätty kukinnan ja siemennyksen välisenä aikana. Siementäneiden kasvien kuituja liotetaan huomattavasti pitemmän aikaa, varsinkin, jos tämä tapahtuu syyskylmässä vedessä. Liotusajat kuitenkin vaihtelevat, ja kokeneet hampun viljelijät kehoittavatkin tarkkailemaan käymisprosessia. Kun nilakuidut irtoavat helposti rungosta on tavoite saavutettu ja korret voidaan nostaa vedestä ja kuivata.

Vanha kansa on nimennyt seuraavia toimenpiteitä hampun kuitujen muokkaukseen :
-loukuttaminen
-lihtaaminen
-viominen
-paloitteleminen
-häkilöiminen
-harjaaminen

Hamppu - ja pellavaloukut olivat vielä 1915 yleisimmin tavattu työkalu Suomessa. Loukuttamalla rikottiin hampun kuivat puuosat ja suuri osa niistä poistui tässä yhteydessä. Loukku on puinen penkki, jossa on saranan varassa liikkuva nuijaosa. Hampun varret laitetaan penkin ja nuijan väliin ja ruhjotaan, muttei katkota korsia.

Lihtaamiseen käytettävä työväline muistuttaa kovasti hamppuloukkua, mutta lihdassa on ollut usein raudoitettu teräosa, joka viimeistelee puupäistäreen erotuksen niinikuidusta. Hamput puristetaan jälleen terien väliin ja hangataan voimakkaasti kunnes puuosat ovat täysin poistuneet.

Viominen tapahtuu puisella viomisveitsellä. Kuituja hangataan veitsellä tai hakataan nippua ja näin kuidut irtoavat toisistaan yhä paremmin.

Häkilä on lauta johon on kiinnitetty rautapiikkejä riveihin kuin teräsharjaan. Usein on ollut käytössä harvempia ja tiheämpiä häkilöitä, joilla kuitu on harjattu erilliseksi hennoksi jouheksi.

Hamppuharjalla on tulos viimeistelty, harjattu, kunnes hamppu on ohutta kuin silkki.

Koneellisessa käsittelyssä on samat työvaiheet, mutta suuremmassa mittakaavassa. Loukutuskone ja riipimis- eli tamppauskone ovat ensimmäisten vaiheiden toteuttajat. Näissä varren rakenne rikkoutuu raskaiden valssipyörien välissä. Lihdattu hamppu on usein liian pitkäkuituista (n.2 m ) koneelliseen käsittelyyn, joten myös erityinen katkojalaite on tarpeen. Tässä koneessa on kaksi paria rullia ja katkaisukehrä, jonkinlainen teräpyörä katkaisua varten. ( Lähde 1. (3.) s. 31 - 41 )

HAMPPU TEKSTIILITEOLLISUUDESSA

Hyvälaatuisen hamppukuidun tuntomerkit:
Väri. Parhaana pidetään vaaleahkoa, hopean tai helmenharmaata väriä. Mitä kirkkaampi ja vaaleampi väri on, sitä laadukkaampaa on kuitu. Vihertävä sävy on huonolaatuista ja tummanharmaa yhä pahempaa.
Hampun kuidun pituuden tulee vaihdella 0.60 - 1.50 m välillä.
Kiilto. Hyvällä hampulla on aina voimakas silkinkiilto.
Vahvuus. Hamppukuidut ovat pellavakuituja paljon vahvemmat.
Vastustuskyky kosteutta vastaan on hamppukuidulla suuri. Vedessä pitkäänkin oltuaan ei lahoamisen taipumuksia ole. Ennen siimojen tuloa hamppukuiduista valmistettiin kalaverkkoja ja muita pyyntivälineitä.
Kosteuden pidättämiskyky. Hamppu ottaa kosteutta vastaan jopa 30 % omasta painostaan, tavallisimmin 12 %.

Vielä vuosisadan alussa hampusta saatettiin vaatteiden ohella tehdä vaikkapa säkkejä, peitemattoja, telttakankaita, purjekankaita, lattiamattoja, kantohihnoja, vöitä, ruiskuletkuja… ( Lähde 1. (3.) s. 42 - 43 )

Tekstiiliteollisuuden raaka-aineen pitää olla mahdollisimman pitkäkuituista, ja se ei saa sisältää korren osia. Hampun korjuussa rungot niitetään, niputetaan ja varastoidaan tulevaa niinikuidun irroittamista varten. Kun jatkojalostus suoritetaan pientiloilla, on työ hidasta ja likaista, mutta jos työvaiheet on toteutettu esimerkillisesti, on niinikuidun laatu erinomainen. Kuitenkin nykyaikana hampun varsien jatkojalostus kuiduksi pitäisi olla koneistettua, varsinkin kun laitteet muokkaukseen vaikuttavat yksinkertaisilta rakenteeltaan.

Suomessa on ongelmana, ettei tällaista kuitutehdasta ole olemassa. Olemassa olevilla pellavanmuokkausyrityksillä ( kuten esimerkiksi Norrholm Oy Närpiössä ) ei ole mahdollisuuksia hampun muokkaukseen samoilla koneilla, sillä hamppulaitteiden on oltava rakenteeltaan järeämpiä. Hamppu on niin uusi tulokas, ettei kukaan ole vielä oivaltanut tätä markkinarakoa.

Hamppuvaatteita sen sijaan saa jo Suomestakin. Helsingin keskustassa, Eerikinkatu 18, on liike, Hemp House, joka on erikoistunut hampusta sataprosenttisesti tai kierrätyskuitujen, puuvillan ja hampun yhdistelmästä tehtyihin vaatteisiin. Myös kankaita ja narua liikkeestä saa. Myymälä tarjoaa länsimaisilla muodikkailla malleilla tuotettuja vaatteita. Materiaalit vaatteisiin tulevat osin Euroopan ulkopuolelta.

Helsingissä oli myös toinen hamppuvaatteisiin keskittynyt myymälä, Hemp's Rejuvenation Oy, joka pääasiallisesti teetti vaatteita asiakkaiden toiveiden mukaan. Tämä liike kuitenkin kaatui taloudellisten vaikeuksien takia. Perusteilla on kuitenkin postimyyntiliike, jolla olisi esittelysivut Internetissä.

LUONNONKUIDUT JA TEKOKUIDUT YMPÄRISTÖPUNTARISSA

Vaatteiden ympäristövaikutuksista yleisesti

Kestävään kehitykseen liittyvä kestävän kulutuksen strategia on kaksijakoinen:
- kierron tehostaminen, eli kulutuksen entropiavaikutusten vähentäminen ( jätteen määrän, materiaalikulutuksen, energiankäytön ym. vähentäminen )
- kierron hidastaminen, eli samoista tuotteista pyritään saamaan enemmän irti valitsemalla pitkäikäisiä, muunneltavia ja laadukkaita tuotteita ja materiaaleja, jolloin tuotantoa voidaan vähentää.

Esineisiin olisi opittava suhtautumaan entistä "materiaalisemmin": säästäen, säilyttäen ja huoltaen.

Kuitujen valmistuksessa luonnonkuidut vaativat vähemmän energiaa kuin tekokuidut. Selluloosamuuntokuidut ovat poikkeus ( Tuotanto ja huolto kuluttavat enemmän ).

Kankaan ominaisuuksiin vaikuttavia tekijöitä

Kuidun ominaisuudet, esim. raaka-aineen ominaisuudet: kuidun pituus, kuituhienous, kiharuus
Langan ominaisuudet, jotka riippuvat sekä kuidun että langan valmistustavasta, esim. kierre, kertaus, tasaisuus, langan paksuus
Kankaan valmistustapa, esim. rakennetyyppi, sidos, langantiheys, tai silmukkatiheys, lankojen jännitys
Värjäys ja viimeistelytapa: edellisten tekijöiden tarkoituksenmukainen yhdisteleminen
( Lähde: Koskinen - Sillanpää - Suominen: Tekstiiliteknologian luento 1988, käsi- ja taideteollisuuden oppilaitos )

Polyesterin, polyamidin ja akryylin valmistus

Synteettiset kuidut valmistetaan pienimolekyylisistä orgaanisista lähteistä, etupäässä öljynjalostuksen krakkaus- ja tislaustuotteista. Erityispiirteinä voidaan mainita kuitujen monipuolisuus: Niitä voidaan muokata hyvinkin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kemikaaleilla, muotoilemalla profiilia tai restauroimalla niille voidaan antaa haluttuja ominaisuuksia. Usein synteettisten kuitujen haittatekijöiksi mainitaan uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö.

Maailman tekstiilitarpeen tyydyttämisessä synteettiset kuidut ovat nykyisin kuitenkin tärkeitä. On helppoa laskea, että jos ne olisi korvattava vaikkapa puuvillalla, se vaatisi puuvillan viljelyalojen kaksinkertaistamista. Useisiin teknisiin sovellutuksiin synteettiset kuidut ovat tällä hetkellä paras ajateltavissa oleva vaihtoehto. Kuitusekoituksissa synteettiset kuidut vähentävät huollon energiankulutusta ja pidentävät vaatteen ikää.

Tekstiilipolymeerien kierrätys on mahdollista. Biohajoavat muovit ovat vielä ristiriitainen käsite, sillä synteettiset polymeerit ovat itsepintaisesti hajoamista vastustavia; kesto vaatteissa on niiden parhaita ominaisuuksia. Uusiutuvasta raaka-aineesta tehty biohajoava muovi voisi olla kannatettava ajatus, varsinkin, jos muovi hajoaa täysin. Silloin kesto- ja kertakulutustuotteiden välinen ero tulisi entistä selvemmäksi ( muuallakin kuin vaatteissa ).

Synteettisten kuitujen tuotantoon liittyvät ongelmat ovat samoja kuin muuallakin öljynjalostuksessa: tankkerionnettomuuksien aiheuttamat öljypäästöt, räjähdysalttius, työsuojelun puutteet, öljynjalostuksen saastuttava vaikutus. Olisikin ehkä järkevämpää valmistaa öljystä ensin muoveja ja kuituja, ja käyttää energiaksi vasta täysin palvellut polymeeriaines, kuin käyttää öljyä suoraan energian tuotantoon. Ongelmana ovat tällöin poltosta aiheutuvat päästöt - ei niinkään polymeereista itsestään tulevat, vaan niihin käytetyistä lisäkemikaaleista peräisin olevat. Polymeerien valmistus on mahdollista järjestää suljetuksi systeemiksi. Glykoli-, aldehydi- ja antimonipäästöjen ehkäisy vaatii kehittynyttä teknologiaa. Tuotannossa vapautuu myös metyylibromidia, joka tuhoaa otsonikerrosta. Akryylin ja modakryylin alkumonomeerit ovat myrkyllisiä ja syöpää aiheuttavia. Tuotannossa käytettävät liuottimet ovat myös riskitekijä. Kuituihin jää jonkin verran liuotinjäämiä jotka kuidun jatkojalostajan on osattava käsitellä.

Polyamidin valmistuksessa muodostuu verrattain paljon ilokaasua N2O. Sen hajoamistuote, NO, edistää kasvihuoneilmiötä ja aiheuttaa otsonikatoa. Aramidien ( paloturvallisten, rengasmaisten polyamidien ), valmistuksessa käytetään syöpää aiheuttavaa kemikaalia, jolta työntekijät on suojattava.

Villan tuotanto

Vaikka villan hehtaarisadot ovat vaatimattomat ( Australia n. 62 kg/ha ) verrattuna esim. viskoosiin, lampaiden laitumet ovat usein ihmisravinnon tuottamiseen tai muuhun viljelyyn soveltumattomia. Laitumia saatetaan kuitenkin lannoittaa. Loisten torjumiseksi lampaat käsitellään erilaisilla hyönteismyrkyillä.

Aiemmin käytössä ovat olleet halvat ja tehokkaat orgaaniset klooriyhdisteet, mm. DDT, dieldriini ja lindaani. Nykyisin kehittyneemmissä maissa käytetään enimmäkseen vähemmän myrkyllisiä ja lyhytikäisempiä yhdisteitä, joita ovat organofosfaatit ja synteettiset pyretroidit. Myös ne aiheuttavat ongelmia ihmiselle ihmiselle ja ympäristölle. Hyönteismyrkyt rikastuvat villarasvaan, mikä vaikeuttaa sen hyödyntämistä lanoliinina kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa. Jos rasvaa ei käytetä, jäävät myrkyt kuitenkin puhdistamolietteeseen.

Jos rasvavillaa halutaan käyttää kuten viime aikoina esim. lasten vaippahousuissa, olisi voitava varmistua villarasvan myrkyttömyydestä. Villan pesu on erityisen kuormittavaa, sillä torjunta-aineet siirtyvät pesuveteen ja siitä edelleen ympäristöön - usein eri maassa kuin missä villa on tuotettu. Jotkut eläinsuojelijat ovat arvostelleet villan tehokeritsemistä, sillä lampaille aiheutuu siitä stressiä ja leikkuuhaavoja.

Selluloosapohjaisten muuntokuitujen valmistus

Viskoosin raaka-aineena voidaan käyttää havupuutakin, mutta nykyään lehtipuun käyttö on yleistymässä. Tällä hetkellä Suomessa Kemira Fibers käyttää etelä-afrikkalaisesta eukalyptuksesta valmistettua liukosellua. Selluloosan valmistus aiheuttaa rikkiyhdisteiden päästöjä ilmaan ja vesistöjen happikatoa.

Sellumetsä tuottaa paljon kuituraaka-ainetta. Suomalainen kuusimetsä tuottaa vuodessa puuta 10 kuutiometriä, n. 4 tn / ha. Tästä määrästä saadaan viskoosikuitua 1500 kg. Eukalyptuspuupelto tuottaa vuodessa n. 22 kuutiometriä, n. 13 tn / ha. Puuvillaa saadaan parhaimmillaankin runsaan lannoituksen ja myrkytyksen avulla n. 1000 kg / ha ( keskiarvo n. 550 kg ).

Tosin puunviljelykään ei ole ongelmatonta: Metsänhoidon paikallisia vaikutuksia ovat mm. vesistöjä rehevöittävä lannoitus ja liikahakkuusta johtuva eroosio. Eukalyptus voi muuttaa ekosysteemiä voimakkaasti, jos sitä viljellään muualla kuin Australiassa, sen luontaisella kasvualueella. Esim. Sademetsäalueilla eukalyptus venähtää maan kosteusolosuhteiden ansiosta nopeasti tuottaen runsaan sadon, mutta useilla alueilla puupelto jättää jälkeensä alueen, jossa puunviljelyä ei voida jatkaa. Esimerkiksi Indonesiassa paikalliset rikkaruohot, kuten terävälehtinen miekkaheinä, valtaavat alueet vaikeuttaen muutakin viljelyä olennaisesti.

Vaikka viskoosin valmistusprosessi on hyvin kemiallinen ja kuluttaa paljon vettä, ei siitä Kemiran mukaan koidu ympäristölle suuria haittoja. Ilmansuojelu on ollut aiemmin suuria ongelma, mutta kehittyneellä tekniikalla myrkylliset kaasut ( rikkihiili ja rikkivety ), saadaan talteen 70-80 %:sti ja käytetään uudelleen. Säterin viskoositehdas on silti ollut Suomen suurin yksittäinen teollinen rikkipäästölähde ( n. 3000 tn CS2/v ). Valmistuksen sivutuotteena syntyy natriumsulfaattia, joka myydään selluloosa- tai pesuaineteollisuudelle ( tosin pesuainetiivisteisiin siirtyminen on vähentänyt menekkiä ). Magnesium- ja sinkkisulfaatin on poistuttava jätevesistä.

Uusia, ympäristöystävällisempiä muuntokuitujen valmistusmenetelmiä on kehitetty. Näistä mainittakoon kuidut ( mm. Tencel ), joiden ympäristöystävällisyys perustuu kehruuliuottimien lähes täydelliseen ( 98,5% ), talteenottoon. Niiden päästöt ovat alhaisemmat kuin perinteisen viskoosin. Suomalais-eurooppalaisena yhteistyönä on pyritty kehittämään menetelmää, joilla voitaisiin eliminoida rikkihiilen käyttö viskoosin tuotannosta. Etenkin Itä-Euroopassa ja vanhojen tuotantolaitosten ollessa kyseessä tämä toisi parannusta ympästöoloihin.

Modaali valmistetaan pääosin kuten viskoosi. Muita selluloosapohjaisia muuntokuituja ovat asetaatti ja triasetaatti ( liuottimena asetoni ) sekä kuprokuidut ( liuotin kupariammoniakki ). Liuottimien osuus muuntokuiduista on hyvin pieni. Tuotannossa liuottimien haihtuminen on merkittävä terveystekijä ja kuituja tuotettaessa pieniä määriä kuparia karkaa huuhteluvesiin.

Silkin tuotanto

Silkin valmistus on verrattain ympäristöystävällistä. Silkkiäistoukkien ravintokasvi, mulperipuu, on hyvin sitkeä ja vastustuskykyinen, joten sen viljelyssä tarvitaan harvemmin torjunta-aineita. Mahdolliset torjunta-ainejäämät voivat vaurioittaa herkkiä silkkiäistoukkia, ja täten heikentää tuotosta. Silkkiteollisuus on käsityövaltaista globaalin sijaintinsa suhteen.

Kehruuaineksen muokkauksessa käytettiin ennen saippuaa ja kuumaa vettä, mutta viime aikoina kemikaalien, lähinnä tensidien ja emästen, käyttö on lisääntynyt. Toukat ovat herkkua mm. Kiinassa ja usein toukat keitetään silkin mukana. On olemassa myös "väkivallatonta" silkkiä, jota tuotettaessa toukan annetaan kasvaa aikuiseksi ja lentää pois. Perhosen rikkomasta kotelosta saatava kuitu on sotkuista ja katkonaista, eikä siitä saada kelatuksi jatkuvaa kuitua ( katkotuista kuiduista kehrätään ns. Schappe-lankoja ).

Pellavan tuotanto

Pellavaa voidaan viljellä Suomessa, joten se on meille paikallisesti saatavissa oleva materiaali. Kuitupellavan sadot ovat maalajista, lannoituksesta ja lajikkeesta riippuen noin 300 - 1860 kg / ha. Se ei ole yhtä vaatelias kuin puuvilla, mutta viljelyn ongelmat ovat pitkälti samoja kuin muussakin maataloudessa ( pestisidi- herbisidi- ja taudintorjunta-aineet, lannoituksen aiheuttama rehevöityminen, satotappiot ym ).

Kuidun erottamiseksi pellava on liotettava. Tässä irtoava ligniini ( kuitua kasveissa sitova liimamainen aines ) on myrkyllistä. Pellavan joki- ja järviliotus ovat kuormittqneet vesistöjä mm.Itä-Euroopassa, missä pellavan tuotanto on ollut suurta. Ympäristöä säästävämpiä vaihtoehtoja ovat allasliotus ja nurmiliotus ( vaihtoehtoisesti sänki- ja kallioliotus ) sekä hankiliotus. Allasliotuksen jätevedet voidaan puhdistaa ja hapettaa. Nurmiliotus taas on vaivatonta, mutta kuidusta ei aina tule yhtä laadukasta, ja menetelmä on hitaampi.

Tehokas ja nopea tapa on entsyymiliotus, jonka jätevedet voidaan puhdistaa anaerobisesti. Suomessa on kehitelty suljettua entsyymiliotusmenetelmää, josta ei koituisi haittaa ympäristölle. Vaihtoehtoisia liotusmenetelmiä kehitellään edelleen. Pellavan jalostusjätteet palavat puun tavoin. Kaksikiloinen pellavajätebriketti tuottaa energiaa yhtä paljon kuin noin litra polttoöljyä. Hampun tuotantoa voidaan osin vertailla pellavan tuotantoon. Ongelmat ligniinin kanssa ovat yhtäläiset, mutta satotaso hehtaaria kohden ja viljelyn ympäristövaikutukset ovat hampulla edullisemmat.

HAMPPU RAKENNUSTEOLLISUUDESSA

Kuitukasvien käyttö lämmöneristyksessä on kasvava teollisuudenala, jonka tavoitteena on puhdas ja terveellinen huoneilma. Puupuristeiset lastulevyt liima-aineineen päästävät asuntojen hengitysilmaan formaldehydiä vielä pitkään valmistuksensa jälkeen. Luonnonmateriaalit hengittävät ja kosteuden lisääntyessäkin ne säilyttävät ilmavuutensa, eristävyyttään menettämättä. Nämä eristeet vastaavatkin lämmöneristyskyvyltään muita markkinoilla olevia eristemateriaaleja.

Lastulevyjen valmistuksessa liuotetut hampunrungot kuivataan ja kuivat korret käsitellään koneellisesti murskaamalla ne ensiksi uratelojen välissä. Korren murske erotetaan pyörivässä rummussa niinikuiduista. Murske puristetaan levyksi ja niinikuidut kävisivät vielä muunlaiseen jalostukseen. Ekovilla eristepalvelu teki 10.10. 1997 hamppukuitukokeen , jossa valmistettiin yhdestä pyöröpaalista hamppua vasaramyllyllä kuitua. Kuidutus onnistui aika hyvin, mutta kuituun jäi silti 50 painoprosenttia päistärettä, joka ei kuiduttunut. Sen lajittelu ei kuitenkaan ole ongelma.

Hamppu syötettiin siirtopuhaltimella suoraan vasaramyllyyn, sieltä edelleen pakkaussäiliöön ja pakattiin puristimella venttiilisäkkiin. Hampun käsittely edelleen aiheutti hankaluuksia, sillä eristevillan valmistuslinjalla oli sentyyppiset koneet ( välisäiliön sekoittajat ), että päistäreinen hamppukuitu kietoutuisi ja tukkisi koko koneen. Hampusta pystyttäisiin tekemään eristettä jos raaka-aineen varastointi ja kuljetus toteutuisivat oikea-aikaisesti, ja koneet olisivat hamppukuituun erikoistuneemmat. ( Lähde 6. Mäki )

Luonnonkuitueristeiden kysyntä on kuitenkin kasvamassa, sillä esimerkiksi puutalojen eristys vaatii hengittävät materiaalit. Näillä ehkäistäisiin mm. homevaurioiden syntyminen, joita on alkanut ilmetä uusissa, tiiviiksi rakennetuissa kerrostaloissa. Hamppukuidun vettähylkivä ominaisuus olisi eduksi tässä asiassa.

Vanhoissa hirsitaloissa on usein käytetty hamppukuitua ulkoeristeenä puuhirsien välissä. Äänieristeenä hamppu olisi käytännöllinen, samoin sisustuksessa. Tapetit, matot, kalusteiden verhoilu, kokonaiset sisäseinät ja sermit on mahdollista valmistaa hamppukuidusta.

Ajatellaanpa vaikka jopa Suomessa pienimuotoisen renessanssin kokenutta savitaloa, jossa seinärakenteet tehdään heinänkorsia ja savea sekoittaen: kuinka paljon sitovampi rakenne saataisiinkaan sekoittamalla hamppukorsia saveen. Polttamatonta savitiiltä käytetään myös ei-kantavissa rakenteissa, kuten väliseinissä ja ulkoseinien sisäpinnoissa. Tiilet muurataan tavallisesti savilaastilla, ja rakenne suojataan kulutukselta yleensä vesihöyryä läpäisevällä slammauksella ja / tai maalilla. Polttamaton savitiili pystyy imemään ja luovuttamaan lyhyessä ajassa ( muutama vrk ) moninkertaisesti enemmän vesihöyryä tavanomaisiin muurauskappaleisiin ja jopa rappauspintoihin verrattuna. Myös energiankulutus kyseisten tuotteiden valmistuksessa on minimaalinen muihin vastaaviin verraten. Polttamattomilla tiilillä voidaan rakentaa ekologisesti siellä, missä rakenteilta ei vaadita suurta lujuutta tai vedenkestoa, kuten ulkovarastot ym.

Öljypellavan varsien hyödyntämistä puhalluseristevillan tyyppisenä lämmöneristeenä tutkitaan jo Suomessakin, mutta öljyhamppu on aivan samalla tavoin hyödynnettävissä. Antti Pasila, Aarne Pehkonen, Jarmo Lalli, Tom Pehkonen ja Jukka Sihvola ovat tutkineet öljypellavan korjuutapoja ja ajankohtaa.

Siemensadon mahdollisimman tarkan keräyksen lisäksi leikkuupuimurin leikkuupöytää tulee kehittää varsien sotkeutumista ehkäisemään mm. poistamalla syöttösormet ja lisäämällä terän leikkuutehoa. Dry-line menetelmä sopisi tähän, sillä syksyllä olosuhteet ovat edulliset homeiden kasvulle. Eristevillaksi käytettävässä lopputuotteessa ei saa olla homeitiöitä, jotka leviäisivät rakennusten sisätiloihin. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota raaka-aineen laadunmäärittelyyn, sillä siinä esiintyy huimaa vaihtelua.

Yhdysvalloissa on kehitelty edullinen menetelmä Environcore, jolla voidaan valmistaa erinomaisen ääni- ja lämpöeristäviä sekä tulenkestäviä hamppukuitulevyjä. Levyt eivät ole niin alttiita lahoamiselle kuin puu, eivätkä ne eritä myrkyllisiä kaasuja. Menetelmässä kuidut kuumennetaan 205 asteen lämpötilaan, puristetaan kovalla paineella ja vuorataan voimapaperilla. ( Lähde 3.s.74 )

Helsingin teknillisen korkeakoulun luonnonmukaisen rakentamisen tutkimusyksikköyksikkö ( LRT ) on kehittänyt prototyypin rakennuslevystä, joka sisältää turvetta, hampun päistärettä, joka jää kuidutuksessa ylijäämäksi, sekä perunatärkkelystä, joka toimii sidosaineena. Teollinen tuotanto alkaa Tampereella vuonna 2000. Levyä voidaan käyttää kuten huokoista puukuitulevyä rakenteiden lämmöneristävänä ja jäykistävänä levynä. Se kuormittaa ympäristöä huomattavasti vähemmän kuin useimmat muut rakennuslevyt. Turpeen happamuuden takia home ei viihdy siinä, ja täten homeenestoaineen määrä voidaan jättää levyssä hyvin pieneksi tai sitä ei tarvita ollenkaan. Lisätietoa voi kysyä LRT:stä, PL 6500, 02015 TKK puh: 09-4514459, fax 09-4554508, http://www.hut.fi/Yksikot/LRT

Ritva Rissanen ja Martti Viljanen ovat toteuttaneet tutkimuksen kasvikuitupohjaisista materiaaleista lämmöneristeenä 13.3.1998 Teknillisessä korkeakoulussa Taloustekniikan laboratoriossa. PL 2100, 02015 TKK fax: 358-9-4513724

Kuidunkäsittelykoneita on jo kehitteillä. Suomessa rakennettu ja patentoitu laite on valmistunut. Lisätietoja: PHJ-markkinointi Oy, Pekka Särmö, puh: 06-4149997, 0400-666800, fax: 06-4148227

HAMPPU PAPERITEOLLISUUDESSA

Paperia on valmistettu jo 4000 vuoden ajan. Kiinalaiset valmistivat paperinsa kasvien kuorista saatavista nilakuiduista sekä tekstiilijätteistä ja lumpuista. Eurooppaan paperintekotaito tuli 1200-luvulla ja raaka-aineina käytettiin tekstiilijätteitä ja lumppua.

Kun paperikone keksittiin 1800-luvun alkupuolella, oli raaka-ainepohja edelleen sama. Paperinteko pääsi kuitenkin vauhtiin vasta 1800-luvun loppupuoliskolla, jolloin uudet raaka-aineet, puuhioke ja kemiallinen menetelmä selluloosan valmistamiseksi kehitettiin.

Tervakosken paperitehtaalla, missä on perinteisesti käytetty tekstiilikuituja, on kehitys ollut samansuuntaista. Tehdas on perustettu 1818, ja ensimmäinen paperikone käynnistettiin 1850-luvulla. Alkuaikoina tehtaan raaka-aineena käytettiin yksinomaan keräyslumppua. Hiokkeen ja selluloosan käyttöä paperin raaka-aineena kokeiltiin niiden tultua markkinoille, mutta ne eivät soveltuneet Tervakosken tehtaan valmistamiin erikoispapereihin.

Vasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin lumppujen saanti tyrehtyi, siirryttiin suuremmassa mittakaavassa puusellujen käyttöön. Sodan aikana Suomessa viljeltiin pellavaa kotimaan tarpeisiin ja myös Tervakoskella käytettiin loukutettua "viherpellavaa" paperien raaka-aineena. Sodan jälkeen, normaalien kauppasuhteiden avauduttua, ostettiin Euroopan markkinoilta pellava-, hamppu-, ja puuvillalumppua erikoispaperien valmistukseen.

Tekokuitujen vallattua tekstiilimarkkinat oli puhdasta, sekoittamatonta lumppua mahdotonta saada, joten raaka-aineeksi piti enenevässä määrin hankkia tekstiiliteollisuuden kuidunjalostuksen jätettä. Tekstiiliteollisuuden kuidunjalostuksen jätteiden saatavuus, hinta ja laatu vaihtelivat vuosittain. Varsinkin pellavakuidun laatu, määrä ja niistä johtuva hinta vaihtelivat niin suuresti, että Tervakoskella hylättiin tekstiilijätteiden käyttö ja siirryttiin kanadalaisen loukutetun öljypellavakorren käyttöön, koska sen hinta ja laatu pysyivät kutakuinkin vakaina.

Kun lisäksi Tervakosken tehtaan sellunvalmistusosasto, ns. lumppusellutehdas, uudistamisyrityksistä huolimatta, oli täysin kilpailukyvytön muihin verrattuna, lopetettiin erikoissellujen oma valmistus v. 1989 kannattamattomana. Vuodesta 1989 lähtien on Tervakosken tehdas ostanut tarvitsemansa erikoissellut ulkomailta.

Puuvillaselluja ostetaan USA:sta ja Itävallasta. Pellava-, hamppu- ja sisalsellut ostetaan Espanjasta. Erikoissellujen tuotannon kokonaismäärä on 18000 t/a ja se riittää hyvin nykyisiin tarpeisiin. Ostosellujen laatu on pysynyt riittävän vakiona ja hintataso on pysynyt melko vakaana. Omaa valmistusta ei enää kannata aloittaa.

Hamppukuidun muokkausta paperiksi ei Suomessa juurikaan nykyisin tapahdu. Aiemmin raaka-aineena menestyksellä käytetyt lumput jouduttiin hylkäämään vähäisen saatavuutensa ja seoskuituina käytettyjen tekokuitujen vuoksi. Tekstiiliteollisuuden luonnonkuitujen jalostusjätteitä, kuten rohdinta ja kehruujätettä sekä loukutettua öljypellavan kortta, on otettu vastaan joillakin paperitehtailla. Nykyään käytetyt tekstiilikuituteollisuuden jalostusjätteet vaihtelevat sadon määrästä riippuen hinnaltaan, laadultaan sekä saatavuudeltaan, vaikeuttaen täten paperiteollisuuden taloudellista toimintaa. Öljypellavan korren määrä ja laatu on tosin olleet vakiintuneempia.

Kuljetuskustannusten vuoksi raakakuitu on tuotava sellun valmistajalle valmiiksi loukutettuna ja paalattuna, joten tässäkin vastaan tulee kyseisten käsittelylaitteiden puute Suomessa. Lisäksi voimassa olisi oltava takuut raakakuidun jokavuotisesta saannista laadun ja määrän suhteen. Tällaisia tietoja antoi Olavi Kilpinen, insinööri ja eläkkeellä oleva Tervakosken paperitehtaan entinen toimitusjohtaja. Hän lisää, että vaikka perusteet muiden luonnonkuitujen kuin puusellun käyttöön olisivatkin vankat, on erikoispaperien osuus pieni koko paperinvalmistuksessa, joten sen erikoisraaka-aineiden käyttö on todella vähäistä.

Tämä on tilanne niin maailmalla kuin Suomessa, täällä metsien maassa. Vuotuisesti tarvittava erikoissellun määrä on Suomessa alle 400 tonnia, joten sen tuottamiseen tarvittavan sellutehtaan koko olisi epätaloudellinen. Kasvikuidut ovat 4 - 6 kertaa puuselluja kalliimpia, osin myös siksi, ettei niistä ole liiemmin kysyntää, eikä näin ollen myöskään tuotantoa.

Hamppukorren käsittely

Paperiteollisuuden raaka-aine korjataan pellolta koneellisesti leikkaamalla se n. 20 cm korkeudelta ja murskaamalla se ensiksi uratelojen välissä. Murskattu korsi pudotetaan pellolle muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen korret kerätään paalauskoneella. Paalit varastoidaan tulevaa käyttöä varten.

Runkokuidut ovat lyhyitä ja ohutseinämäisiä verrattuna niinikuituihin. Ne käyttäytyvät paperinteossa eri tavoin, murtuen jauhatuksessa helpommin kuin niinikuitu. Mikäli paperinteossa tarvitaan pitempää kuituseosta kuin 0,5 mm, ei runkokuituja voida käyttää. Hyvälaatuisen hamppusellun raaka-aineen käsittelyssä onkin varauduttava runkokuituosuuden pienentämiseen.

Käsittelylaitoksessa hamppupaalit avataan ja syötetään hakkuriin, joka katkoo korret 5-10 cm palasiksi. Palaset murskataan vasaramyllyssä ja puhalletaan sen jälkeen pyörivään seularumpuun, jonka alkuosassa on suuremmat aukot kuin loppuosassa. Niinikuitu poistuu rummusta paalaimeen. Rummun alkuosan läpäissyt kuitu johdetaan pienempään rumpuun, josta niinikuiturikaste joutuu uudelleenkiertoon. Reikien läpimennyt murske yhdistetään murskeen pääjakeeseen. Niinikuiturikaste sisältää korren puumaista osaa 5-20 % riippuen korren kovuudesta ja erotuslaitoksen toiminnasta.

Sellun valmistus

Suomessa sellut on valmistettu perinteisellä lumpunkeittomenetelmällä: Niinikuitupaalit syötettiin pyöriviin keittimiin ja keitettiin siellä 160 asteen lämpötilassa lipeäliuoksella, johon oli lisätty rikkiä. Keiton jälkeen sellu katkottiin erikoisjauhimessa, pestiin vedellä ja valkaistiin kolmivaiheisella valkaisulla ns. puolivalkaistuksi selluksi. Valkaisuun käytettiin klooria ja hypokloriittia. Valkaistu sellu rainattiin koneella varastointia varten. Tällä menetelmällä saatiin raaka-aineesta 45 - 60 % valkaistua sellua riippuen raakakuidun laadusta. Tekstiiliteollisuuden pellavakehruujäte antoi korkeimman saannon ja ns. viherpellavan korresta saatiin 45 % huonolaatuista sellua. Muut raaka-aineet sijoittuivat näiden välille.

Paperitekninen potentiaali

Vanhanaikaisella laitoksella valmistettujen ja uudenaikaisten markkinasellujen paperiteknisen potentiaalin vertailu osoittaa epäsuhtaa. Seuraavassa kuvassa esitetään kustakin sellusta tehdyn koepaperiarkin vetolujuus jauhatukseen käytetyn energian funktiona. Jauhatus on suoritettu ns. varovaisella tavalla ja jauhatus on viety niin pitkälle, että paperin formaatio ( pohjanmuodostus ) on paras mahdollinen. Mitä korkeammalle kuvaaja ylettää, sitä lujempaa paperia siitä voidaan valmistaa. Mukaan on otettu vertailuksi yksi havupuu- ja yksi lehtipuusellu.

Öljypellava ja kokokorsihamppu edustavat paljon lyhyitä korsikuituja sisältäviä selluja ja sen huomaa kuvaajien sijainnista. Korren runkokuidut eivät muodosta lujaa paperia, joten vetolujuudet ovat alhaisempia. Jauhatusenergiaa tarvitaan kuitenkin selvästi muita selluja vähemmän.Niinikuitujalosteet antavat edellisiä selvästi paremmat vetolujuudet, mutta vaativat jauhautuakseen enemmän energiaa.

Viljelypinta-alan tarve

Seuraavassa tarkastellaan yleisellä tasolla mahdolliseen hampunviljelyyn tarvittavaa pinta-alaa, joka tuottaisi Suomessa tarvittavan erikoissellun. Ranskassa on hampusta saatu keskimäärin 5,5 tn / ha korsisaanto ja korresta saatiin Ranskassa toimivassa laitoksessa 20 % myytävää kuitua. Tämä antaisi sellun raaka-ainekuitumääräksi 1,1 tn / ha. Ranskalaistyyppisen hamppukuidun saanto on n. 50 % valkaistua sellua, joten hehtaarituotoksi tulee n. 0,5 tn. valkaistua sellua / ha. Tulosvuosi oli 1978.

Vastaavasti oheistuotteena tulee 3,9 tn / ha korsimursketta ja 0,5 tn / ha pölyä. Jos erikoissellu esim. savukepaperin valmistuksessa, olisi kaikki hamppusellua, voitaisiin käyttää näillä näkymin tarpeena 200 t / a. Viljelypinta-alaksi tulisi täten 400 ha. Savukepaperin kuituseoksessa käytetään kuitenkin erikoisvaatimusten vuoksi muitakin laatuja, joten pinta-ala pienenee siitäkin.

Italian koelaitoksen mukaan saatiin niinikuitua 2 tn / ha. Täten olisi tarvittava pinta-ala vain 200 ha. Hehtaarituottoa tarkastellessa on muistettava, että paperiteollisuus on kiinnostunut etupäässä niinikuituosuudesta, mikä on korkeintaan 25 % sadosta. Lopulle korrenosalle on saatava muuta käyttöä ( esim. eristeteollisuus ).

Mikäli Suomessa haluttaisiin jälleen alkaa hamppuun ym. kuitukasveihin perustuva erikoissellujen tuotanto, tulisi täyttää mm. seuraavat ehdot: Sadon pitää onnistua joka vuosi, koska erikoissellutehdas tarvitsee jatkuvasti raaka-aineensa. Sellutehdas ottaa raaka-aineen vastaan paalattuna, joten taloudelliseen korjuuseen ja kuljetukseen on paneuduttava kunnolla. Sellutehtaan tuotannon tulee olla pieni, sillä kilpailukykyiseen vientiin ei liene mahdollisuuksia. Pienen sellutehtaan pitää integroitua olemassa olevaan yksikköön turvatakseen energia-, vesi-, ja jätekysymysten taloudellisen ratkaisun. Lisäksi valmistusmenetelmän pitäisi olla vanhaan verrattuna kuitua ja saantoa säästävämpi sekä ympäristönsuojelun ehdot täyttävä. ( Lähde 6. Kilpinen )

USDA:n ( U.S. Departhment of Agriculture ) painaman kirjan selonteossa todettiin, että yksi hamppueekkeri tuottaa 20 vuoden kierrolla saman verran sellua, kuin 4 eekkeriä puuta. Hamppupaperin valmistamiseen tarvitaan vain noin 20 % niistä sulfaattipohjaisista kemikaaleista, joilla liimamainen ligniini, jota on hamppusellussa 4 % ja puusellussa 18 - 30 %, hajoitetaan. Prosessin voi korvata soodatuhkalla. Hamppusellun valkaisuun ei tarvita klooria, vaan vetyperoksidi riittää, jos hampun vaaleaa sellua edes halutaan valkaista. ( Lähde 3. s.75 )

HAMPPU KEMIANTEOLLISUUDESSA

Maallikon on vaikeaa edes kuvitella, mitä kaikkea nykyaikainen kemianteollisuus mahdollistaa. Tällä erää ei käsillä ole ollut syvempiä tutkimustuloksia. Tällä vuosikymmenellä ovat kasveista jalostetut kauneudenhoitotuotteet olleet suosittuja, ja myös hampusta on luotu monia tuotteita, joissa hampunsiemenöljyn hoitavat ominaisuudet pääsevät vaikuttamaan. Suomessa on saatavilla muutamia eri tuotesarjoja hampusta.

The Body Shop ( Forum )	Hemp House ( Eerikinkatu 18 )
Hamppuhuulivoide	Hamppushampoo
Hamppusaippua	Hamppuhoitoaine
Hamppukäsivoide	Nestemäinen hamppupesuaine
Hamppuhoitovoide kyynärpäille	Hamppuöljy
Hamppuhoitoöljy	Hamppuhuulivoide
	Eteerinen hamppuöljy

Polttoainetta biomassasta

Ruotsissa on tämän vuosikymmenen ajan edetty huimasti ympäristöasioissa. Siellä ei ainoastaan puhuta, vaan tehdään päätöksiä, jotka ovat niin mullistavia, että Suomessa päättäjät puistelisivat päitään moiselle. Toivottavasti otamme ( taas kerran ) länsinaapurista mallia energia-asioissa.

Tukholmassa biokaasun käyttö on jo mahdollista. Nyt Ruotsiin on tilattu ensimmäinen polttoainealkoholitehdas suomalaisesta yrityksestä ( Jaakko Pöyry consulting ). Sen tilaushinta keikkui useammissa miljardeissa, mutta se maksaa itsensä takaisin.

Suomen Vihreän liiton energiaohjelmassa biomassa on yksi kolmesta energian päätuotantosuunnasta. Pyrkimys hipoo monien, kuten minunkin, vaalimaa unelmaa puhtaista päästöistä liikenteessä. Eihän metanolin käyttäminen polttoaineena ole uusi asia - useammissa kolmannen maailman maissa se on ollut käytännöllinen vaihtoehto, kuten esimerkiksi Brasiliassa. Siellä on tosin nykyään tapahtunut taantumista, johtuen öljyteollisuuden paikallisesta puserruksesta.

Kun ajatellaan, mistä metanolia kannattaisi keittää , tulee mieleen, että eloperäiset jätteet voitaisiin kerätä mm. taajamista erikseen. Nykyisin liian suuri osa taajamien biojätteestä ei pääse takaisin luonnolliseen kiertoon, vaan joutuu kaatopaikkoja täyttämään. Lajitteluohjelma biojätteelle on toteutunut koekunnassa Jyväskylässä oikein hyvin.

Mutta taajamien biojätteet eivät pelkästään riitä. En varmasti ole ainoa, joka on miettinyt joutoalueiden hyötykäyttöä. Ajatellaanpa vaikka vanhoja teollisuusalueita puhdistettavine maa-alueineen, sekä tienvierusalueita, joita syntyy maahamme uusien teiden rakentamisen myötä jatkuvasti lisää. Mielestäni ne olisivat oivallisia paikkoja viljellä biomassaksi hyödynnettäviä kasveja. Syötäviä kasveja ei mielestäni tulisi kasvattaa teiden vierillä.

Pohtiessa tätä nousee yksi kasvi ylitse muiden. Kun hamppua kasvatetaan biomassaksi, rakentaa kasvi kuitujaan hengittämällä hiilidioksidia, ja kun hiilipitoinen hampun biomassa sitten poltetaan energiaksi, vapautuu hiilidioksidi takaisin ilmaan. Tien vierillä kasvaessaan hamppu toteuttaisi useita, ympäristönhoidolle merkittäviä asioita ollessaan samalla hyötyviljelyssä.

Hampun juuristo puhdistaa maata, keräten itseensä mm. raskasmetalleja. Juuristo on niin voimakas, että se sitoo maata ehkäisten eroosiota ja pärjää siis hyvin jyrkästikin viettävillä tienvierillä. Jos valitaan nopeimmin ja korkeimmiksi kasvavia hamppulajikkeita, se sitoo ilmasta hiilidioksidia niin tehokkaasti, että laajoilla alueilla kasvatettuna se vaikuttaisi kasvihuoneilmiötä hidastavasti - Kioton ilmastosopimusta myötäillen.

Syksyllä tienvarret niitettäisiin ja hamppu kerättäisiin talteen ja poltettaisiin puuhiileksi pyrolyysimenetelmällä. Puuhiili ei sisällä rikkiä, joten sitä poltettaessa ei vapaudu rikkiä. Rikki on happosateiden suurin aiheuttaja. Biomassan polttaminen tuottaa myös rikitöntä polttoöljyä, jolla voi korvata fossiiliset polttoaineet. Polttamisesta vapautuvat kaasut hyödynnetään sähkön tuotannossa.

Päästöt pellava- ja hamppuöljyissä ovat minimaaliset. Biomassan muunnosprosessilla, pyrolyysillä, tuotetaan siis puuhiiltä ja polttoöljyä, sekä metanolia, asetonia, etyyliasetaattia, tervaa, hartsia ja kreosoottia. Pyrolyysissä jalostetaan 68 % raakabiomassasta puuhiileksi ja polttoöljyiksi. Tuolla puuhiilellä on lähes sama lämpöarvo kuin hiilellä, mutta siinä ei ole rikkiä. Etuna on myös, että pyrolyysissä hyödynnetään samaa teknologiaa kuin fossiilisten polttoaineiden jalostuksessa; tosin pienemmin ympäristöllisin rasittein. Hampusta saadaan neljässä kuukaudessa aaria kohti 2,5 tonnia biomassaa ja keskimäärin 1000 litraa metanolia.

Ei ole taloudellisesti kannattavaa käyttää polttoaineeksi kylmäpuristettua öljyä, vaan sitä kannattaa hyödyntää ruokaöljyyn, öljymaaleihin ja kemikaaleihin. Biomassa pystytään hyödyntämään sellua vaativissa prosesseissa, kuten kemikaalien, muovien ja kuitujen valmistuksessa. Hampun biomassa voidaan jalostaa hiillostamalla ( pyrolyysillä ) metaaniksi ja metanoliksi pienin kustannuksin. Halvin korvaava energia fossiilisten polttoaineiden tilalle on auringonvalo, jolla kasvatetaan biomassaa. ( Lähde 3.s. 68 - 69 ) Kasvikuiduista muodostetut energianlähteet ja fossiiliset polttoaineet vertailukohteena.

HAMPUN SIEMENET RAVINTONA

Aasialaisissa kulttuureissa hampunsiementen käyttö ravinnoksi on jatkunut vuosituhansia. Paahdettuja hampunsiemeniä löytyy yhä Kiinasta toreilta ja markkinoilta, vaikka suurin osa siemenistä viedään linnunsiemeninä ulkomaille. Jo Aladdinin lampussa paloi hampunsiemenöljy. Vasta 1800-luvulla valaanöljy syrjäytti sen, hamppupurjeiden mahdollistaman valaanpyynnin vilkastuttua.

Venäjällä, Ukrainassa ja Itä-Euroopassa hampunsiemenöljyä ovat käyttäneet varsinkin ihmiset, joilla ei ole ollut varaa voihin. He valmistivat voita ja siemenistä keitettiin puuroa. Öljynvalmistuksesta ylijääviä siemenrouhekakkuja on käytetty sekä ihmisten, että eläinten ravinnoksi. Hampunsiemen olikin tärkein linnunsiemen koko maailmassa.

Suurin osa hampunsiemenöljystä käytettiin länsimaissa aikaisemmin öljymaalin valmistukseen, muttei ravinnoksi, johtuen rasvahappojen nopeasta hapettumisesta ja muuttumisesta epoksideiksi. Tämä ilmiö saa aikaan sen, että muutoin miedontuoksuinen öljy muuttuu hivenen tärpätinhajuiseksi.

Vuosisadan vaihteessa alettiin kasvisöljyjä valmistamaan hydrogenaation ( iskukuumennuksen ) avulla, joka johti kasvismargariinien ja -rasvojen käytön moninkertaiseen nousuun ja voin käytön romahtamiseen. Ennen tätä kasvisöljyjä tuotettiin pienessä mittakaavassa paikalliseen kulutukseen, sillä niillä oli taipumus pilaantua nopeasti. Kun ruokaöljyteollisuus syntyi, ei ymmärretty, että öljynjalostus muutti öljyjen elektrokemikaalisia ominaisuuksia. Vasta v.1928 ymmärrettiin, ettei ihminen tule toimeen ilman monityydyttämättömiä öljyjä. Nämä hapot eltaantuvat joutuessaan kosketuksiin ilman ja valon kanssa.

Öljynjalostajat ohittivat ongelman kuumentamalla öljyn korkeassa lämpötilassa. Tällöin he hylkäsivät hamppu- ja pellavaöljyn, koska nämä muuntuivat liiaksi kuumennettaessa.Tuohon aikaan oli liian kallista kylmäpuristaa nämä öljyt ilmatiiviiseen, tummaan pulloon, koska kasviöljyjen oli kilpailtava eläinrasvojen kanssa ja säilytettävä näin hintasuhteensa.

Teollisuus on keskittynyt tuottamaan rypsi-, oliivi-, maissi-, maapähkinä-, saflori- ja soijaöljyjä, jotka sisältävät monityydyttyneiden rasvahappojen kuumentumisesta johtuen transmuotoisia monityydyttämättömiä rasvahappoja, jotka ovat yhtä epäterveellisiä kuin tyydyttyneet rasvahapot. ( Lähde 3. s.63 - 65 ) Ihmisen keho ei kuitenkaan pysty tuottamaan näitä rasvahappoja, linoli- ja alfalinoleenihappoa, vaan ne on hankittava ravinnosta.

Parantavat, tärkeät rasvahapot

Ravintona hampunsiemenet ovat täysipainoista valkuaisainetta. Ne sisältävät huomattavan määrän yhdeksää ihmisen terveydelle välttämätöntä aminohappoa. Tässä merkityksessä hampunsiementen tuottama valkuaisaine on soijapavun valkuaisainetta parempaa. Ne sisältävät vähemmän kasviproteiinia kuin soijapapu, mutta nämä proteiinit ovat ihmiskehoon paremmin imeytyvässä muodossa, globuliini edestiininä, joka yhdessä albumiinin kanssa vastaa ihmiskehon veriplasmaa. Soijaa ei sitä paitsi voi viljellä Suomessa, vaan sitä joudutaan tuomaan ulkomailta. ( lähde 3.s.63, lähde 6. Callaway )

Hampunsiemenöljy sisältää hyvin paljon sekä tyydyttymättömiä että monityydyttämättömiä rasvahappoja:
Linolihappoa ( omega 6 )
Alfa-linoleenihappoa ( omega 3 )
Öljyhappoa ( omega 9 )
Gamma-linoleenihappoa ( GLA, omega 6 )
Stearidoonihappoa ( SDA, omega 3 ) ( Lähde 7. )

Rasvahapot hallitsevat kehomme jokaista elintoimintoa. Ne ovat osana tuottamassa energiaa kehoon ruoka-aineissa ja siirtämässä energiaa koko elimistömme läpi solutasolla. Rasvahapot sitovat happea, jota tarvitaan ruoan polttamisessa energian tuottamiseksi elintoimintoja varten. Soluissamme happi toimii suojana viruksia, sieniä ja bakteereja vastaan, koska happi estää niiden lisääntymisen. Rasvahapot kiihdyttävät aineenvaihduntaa, jonka vuoksi rasva palaa nopeammin ja ylipaino vähenee. Jos ruoassamme ei ole tarpeeksi rasvahappoja, voivat terveysongelmat tulla ennemmin tai myöhemmin.

Terveytemme perustuu omiin valintoihimme. Proteiini, hiilihydraatit ja rasvat muodostavat pääosan ravinnosta, jolla ravitsemme kehoamme. Elintasomme noustessa olemme saaneet myös elintasosairauksia, jotka osin liittyvät eläinrasvojen liialliseen käyttöön. Ne tappavat ennenaikaisesti yli 2 / 3 hyvinvointivaltioiden väestöstä. 68 % väestöstä kuolee ennenaikaisesti:
Sydän - ja verisuonitauteihin ( 43,8 % )
Syöpään ( 22,4 % )
Sokeritautiin ( 1,8 % ) ( Lähde: Udo Erasmus )

Välttämättömien rasvahappojen reaktioketjut ihmisen elimistössä:

Linolihappo	Linoleenihappo
¤	¤
Gammalinoleenihappo	¤
¤	¤
Dihomogammalinoleenihappo ( DGLA )	Eikosapentaeenihappo ( EPA )
¤	¤
Arakidonihappo ( AA )	Dokosaheksaeenihappo ( DHA )

( Lähde 7 )

Tärkeimmät ihmisen tarvitsemat, linoli- ja linoleenihapoista saatavat lopputuotteet, muuntuneet rasvahapot, on merkitty, mutta välivaiheet on korvattu merkillä. Kalaöljyt sisältävät EPA- ja DHA- rasvahappoja, sen sijaan DGLA ja AA on ihmiskehon valmistettava itse pääasiassa kasvikunnasta peräisin olevista linoli- ja gammalinoleenihaposta. Gammalinoleenihappo ja eikosapentaeenihappo vaikuttavat merkittävästi kehon immuniteettijärjestelmän rakentumisessa .

Linoli- ja linoleenihappoja on hampun siemenessä samassa määrällisessä suhteessa kuin niitä on terveessä ihmiskudoksessa. Nämä rasvahapot lyhentävät merkittävästi liikunnan jälkeistä, lihasten palautumiseen kuluvaa aikaa. Ne helpottavat maitohapon muuttumista vedeksi ja hiilidioksidiksi. Urheilijoiden kannattaisi siis kokeilla hampunsiemenöljyä ruokavalioonsa.

Muutamia marjalajikkeita, ( kuten esim. tyrni ), lukuunottamatta ei ole löytynyt kasveja, jotka olisivat rasvahappokoostumukseltaan hampunsiemenen veroisia ravintokasveja. Hampunsiemenöljy sisältää 55 % linolihappoa ja 25 % linoleenihappoa - vain pellavaöljyssä on enemmän ( 58 % ) linoleenihappoa, mutta rasvahappojen kokonaismäärä on pellavaöljyllä pienempi.

Tyydyttyneitä rasvoja hampunsiemenissä on vain n. 10 %. On myös huomattavaa, että hampun siemenet, olivatpa ne mistä hamppulajikkeesta tahansa peräisin, eivät sisällä yhtään THC-ainesosia. Niissä ei ole myöskään kolesterolia.
( Lähde 6. Callaway )

Hampunsiemenöljyn vaikutukset

Allergioihin: Lieventää allergisia reaktioita ja ajan myötä myös itse allergiaa.
Iho-ongelmiin: Atooppisen ihon hoitoon, nopeuttaa myös haavojen paranemista.
Reumaan: Tutkimuksissa on todettu rasvahappojen auttavan reumaan siten, että Jopa 60 % reumasairaista on voinut jättää reumatulehduslääkkeet.
Astmaan: Rasvahapot lievittävät astmaa 1-2 viikon säännöllisen käytön myötä.
Syöpiin: Vähentää syöpäkasvainten muodostumista, hidastaa kasvainten Kasvua ja vähentää syöpäsolujen leviämistä. Dr. Budwig Saksassa On kirjannut yli 1000 onnistunutta syövän parannustapausta, jossa Ruokavalion lisänä on ollut linoleenihappoa.
Sydänsairauksiin: Alentaa korkeaa veren kolesterolipitoisuutta ( jopa 25 % ) ja triglyseridiarvoja ( jopa 65 % ), mikä ehkäisee myös veritulpan muodostumista.
Laskee korkeaa verenpainetta.
Tulehdussairauksiin:Parantaa useita tulehdussairauksia, kuten mm. mahakatarrin, n nielurisatulehduksen, maksatulehduksen ja laskimotulehduksen.
Kuukautiskipuihin: PMS, Pre-menstrual section, voidaan parantaa täysin 4 - 6 viikossa lisäämällä rasvahappoja ruokavalioomme. Lapsille: LNA on erittäin tarpeellinen takaamaan normaalin aivokehityksen. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa mm. lukihäiriöitä on onnistuttu Parantamaan rasvahappoja ruokavalioon lisäämällä.
Diabeteksen ennaltaehkäisyyn: Rasvahappojen, vitamiinien ja mineraalien puutos osaltaan johtaa diabeteksen syntyyn. (Udo Erasmus)

Transmuotoisten monityydyttämättömien rasvahappojen suoranainen vaikutus syövän leviämiseen on ollut saksalaisen tohtori Johanna Budwigin tutkimuskohteena. Hän on onnistunut parantamaan syöpäkasvannaisia ja pysäyttämään syövän etenemistä syöttämällä potilaille ravintoa, johon on lisätty runsaasti pellavaöljyä sekä rikkipitoista kuorittua maitoa.

Hänen tutkimuksensa viittaavat siihen, että cis-linolihappojen ja fosfatiittien sekä albumiinia kantavan rasvahapon puutos alentaa kehon vastustuskykyä, aiheuttaa syöpää, sokeritautia, aknea ja muita ihotauteja, huonoa näköä ja kuuloa, kuivaa ihoa, kuukautisvaivoja, rauhassurkastumisia, sappikiviä, haimatulehduksia ja muutamia maksatauteja vastaan. Erityisesti hän löysi kasvannaisista tyydyttämättömien kala- ja valasöljyjen rasvoja, jotka olivat peräisin kuumentamalla valmistetuista margariineista ja öljyistä.

Tohtori Johanna Budwig erotettiin valtion virastaan 1953, hänet suljettiin tiedeyhteisöjen ulkopuolelle, ja hän perusti yksityisen klinikan jatkaakseen syöpäpotilaiden menestyksekästä hoitoa. ( Lähde 3.s.65 )

Hampunsiemenöljyn käyttö ja säilyvyys

Monityydyttämättömät öljyt hapettuvat helposti ajan myötä valon ja ilman vaikutuksesta ja muodostavat myrkyllisiä epoksideja. Siksi öljyä myydään pienissä, tummissa pulloissa, jotka on syytä säilyttää jääkaapissa. Näin se säilyy ainakin kaksi kuukautta käyttökelpoisena ravinnoksi. Pulloissa on säilymisen selvittävät viimeisen käyttöpäivän suositukset.

Epoksidiöljyllä on yhä ulkoisia käyttömahdollisuuksia. Sitä voi sivellä puunsuojaksi tai nahkaa hoitamaan, tai kaataa vaikkapa öljymaalin sekaan.

Kuumentaminen ruoan laiton yhteydessä, kuten vaikkapa paistaminen muuttaa molekyylirakenteen kaikissa monityydyttämättömissä öljyissä pysyvästi terveellisistä ( cis- ) epäterveellisiin ( trans- ) rasvahappoihin. Öljystä saa kuitenkin salaatinkastikkeita ja sitä voi vaikkapa lisätä valmiiseen ruokaan. Maku on pehmeä ja pähkinäinen.

Raskasmetalleja voi rikastua saastuneesta maasta hampun siemeniin, mutta tämä vältetään viljelyteknisesti huolehtimalla kalkituksesta pelloilla, jottei pH missään laske alle 6,0. Näin varmistetaan, ettei n. 5,5 pH:n arvoilla liukoiseksi maaliuoksessa muuntuva raskasmetallipitoisuus saavuta kasveja. ( Lähde 6. Callaway )

Hampunsiemenet sen sijaan säilyvät pitkään pilaantumattomana, ja niitä voi käyttää moniin ruokiin sellaisenaankin tai juuri jauhettuna. Siemeniä voi idättää, se parantaa siementen ravintoarvoa entisestään. Siemenjauhoa on saatavilla Suomessakin, ja yhdessä muiden jauhojen kera leipominen onnistuu hyvin. Hampun siemenistä on myös saatavilla levitteitä, esimerkiksi suklaan kanssa sekoitettuna, maapähkinälevitteen tapaisia.

Koska hamppu kasvaa lähes kaikkialla, olisi hampunsiemenillä mahdollista ruokkia nälkäänäkeviä ja aliravittuja kaikkialla maailmassa, kuten Australiassa ja Venäjällä tehtiin 1800-luvun katovuosina. ( Lähde 3. s.66 ) Myös eläinten rehuksi hampunsiemenet voisivat olla varteenotettava vaihtoehto niissä maissa, joihin nyt kuljetetaan soijapapuja pitkien matkojen päästä. Myös jatkokäsittelyt, kuten kuumennus, joka soijapavuille on suoritettava mahdollisten salmonellabakteerien eliminoimiseksi ei ole hampunsiemenille välttämätön, pesu riittää.

Seudut, joilla soijaa kasvatetaan ulkomaan vientiin, erityisesti eläinrehuksi, saattavat myös olla epävakaisia paikallisväestön ravinnontuotannon suhteen, mutta sato on usein myytävä, vaikka nälänhätä näillä alueilla uhkaisikin. Tuntuu myös ekologisesti turhauttavalta, että ruokaa rahdataan maapallon puolelta toiselle - kalliiksikin se käy.

Öljyhampun lisäarvo

Terveysvaikutteisten elintarvikkeiden lainsäädännön kehittyessä saattavat hampunsiemenöljyn markkinat kasvaa. Terveysvaikutusvertailuja voitaisiin käydä esim. kasvistarinolituotteiden ( benecol ) ja kuumennuskasviöljyjen kanssa. Kasviöljyjen laatuun vaikuttaa olennaisesti gammalinoleenihapon määrä. Paras öljy näyttää syntyvän pohjoisissa olosuhteissa, joko suoranaisesti kylmän kasvukauden tai valoisien kesäöiden ansiosta, tai pohjoisten olosuhteiden lajikkeiden geneettisestä perimästä johtuen.

Öljyhampusta saatavien kulutushyödykkeiden markkinat ovat kuitenkin maailmanlaajuiset, ja niillä on pohjoisen tuottajan vaikeampaa pärjätä. Kulutushyödykemarkkinat ovat kuitenkin vielä niin pienet, ja kuljetuskustannukset kuljetettaviin määriin nähden niin pienet, että viljelijän kannattaa harkita kylmäpuristusta tilalla ja omaa hampunsiemenöljyä markkinoivan kotisivun laittamista internetiin - tällä alkutuottaja voi myös välttää voittojen kulkeutumisen jatkojalostajille ja / tai vähittäiskaupalle.

Luomuhampunsiemenöljyn markkinat ovat tällä hetkellä lähes olemattomat - kysyntää ilmeisesti kuitenkin olisi. Hinnat vaihtelevat paljon, mutta selvästikin öljyhampputuotteista maksetaan kulutushyödykemarkkinoilla suhteellisen korkea hinta. Osittain korkea hinta johtuu kuitenkin tämänhetkisen korjuun ja kuljettelun aiheuttamista kustannuksista. Markkinoiden ollessa nykyisen kokoiset on myös syytä varoa markkinahäiriöitä jos tarjonta lisääntyy kysyntää nopeammin.

Tärkein tavoite öljyhampun tuottajille on saada kaikki kuluttajat ymmärtämään hampunsiemenöljyn arvo muihin öljyihin tai terveysvaikutteisiin elintarvikkeisiin nähden. Näin markkinoita saataisiin laajennettua ja pelko markkinahäiriöistä saataisiin poistettua. Tieto saadaan kuluttajille parhaiten lisäämällä mainostusta ja tiedotusta. Öljyhampputuotteiden hinta asettunee suunnilleen vertailukelpoiseksi muiden vastaavien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kanssa. Markkinoiden laajennuttua tuotanto ja kuljettelu sekä jatkojalostus saavat omat yrittäjänsä. Pienimuotoinen kylmäpuristus säilynee varteenotettavana jatkojalostusmenetelmänä vielä tulevassakin. ( Lähde 6. Laakkonen )

Alkuainekoostumus ( mineraalit ) hampun steriloidussa siemenessä:( mg/100g )

Alkuaine	mg /100 g	Alkuaine	mg /100 g
Fosfori	830,2	Tina	0,26
Magnesium	605,9	Titaani	0,178
Rikki	239,4	Zirkoni	0,83
Kalsium	168,0	Antimoni	0,175
Rauta	17,9	Sinkki	8,2
Kalium	17,0	Jodi	0,084
Vanadiini	0,084	Wolframi	0,184
Alumiini	5,4	Kromi	0,65
Natrium	2,2	Koboltti	0,053
Pii	1,38	Molybdeeni	0,051
Kupari	1,2	Hopea	0,040
Boori	0,95	Arseeni	0,03
Platina	0,923	Kadmium	0,028
Thorium	0,812	Elohopea	<0,02
Strontium	0,733	Seleeni	< 0,02
Barium	0,648	Lithium	0,0062
Nikkeli	0,5	Beryllium	0,004
Germanium	0,267	Lyijy	0,00027
Mangaani	9,543

( lähde 9. Wirtshafter )

Aminohappokoostumus hampun siemenissä:

Ihmiselle välttämättömät aminohapot	Pitoisuus mg/g	Muut aminohapot	Pitoisuus mg/g
isoleusiini	1,5	arginiini	18,8
alaniini	9,6	asparagiini + asparagiinihappo	19,8
lysiini	4,3	glutamiini + glutamiinihappo	34,8
metioniini	2,6	glysiini	9,7
fenylalaniini	3,5	kysteiini + kystiini	1,2
treoniini	3,7	seriini	8,6
tryptofaani	0,6	tyrosiini	5,8
valiini	3,0	proliini	7,3
histidiini	2,5	kystationiini	0,9
		etanolamiini	0,4
		fosfoseriini	0,9
		leusiini	7,1

( lähde 9.Wirtshafter )

TULEVAISUUDEN KEHITYSNÄKYMIÄ
Professori Aarne Pehkonen Maa- ja kotitalousteknologian laitos Pl. 27, 00014 Helsingin yliopisto

Kaksi asiaa nousee yli muiden arvioitaessa tulevaa kehitystä globaalista näkökulmasta:
-Räjähdysmäinen väestönkasvu, joka tapahtuu lähinnä kehitysmaissa
-Uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustuva luontoa kuluttava teknokulttuuri kehittyneissä maissa.

Näistä tekijöistä ja lisääntyneestä ympäristötietoudesta johtuen erityisesti kehittyneissä maissa kiinnostus ympäristön tilaan on kasvanut selvästi, samoin kuin siihen, miten eri tuotteet ja tuotantojärjestelmät vaikuttavat. Vastuunsa tuntevat kansalaiset ja päättäjät ovat vakavasti huolestuneita, kuinka pitkään elintasomme voi perustua nykyisessä määrin uusiutumattomien luonnonvarojen hyväksikäyttöön.

Käytännössä tämä huoli ilmenee kasvavana kiinnostuksena mm. seuraaviin kestävän kehityksen mukaisiin seikkoihin:

Ympäristöä saastuttamattomat tuotantomenetelmät
Panos - tuotos - ajattelun syveneminen
Uusiutumattomien materiaalien kierrätys
Uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvien materiaalien uudet käyttöalueet ja ns. non-Food - tuotteet.

Tämä edellä kuvattu kehityssuunta vaikuttaa ratkaisevastí uusiutuvien luonnonvarojen hyötykäyttöön ja siihen liittyviin elinkeinoihin, aina alkutuotannosta lopputuotteita valmistavaan teollisuuteen asti. Muutos on todennäköistä jo aikaskaalassa, joka on otettava huomioon suunniteltaessa yliopistollista tutkimusta ja opetusta. Huomisen todellisuus syntyy tämän päivän laboratorioissa olevista töistä. Tiivistyvän kansainvälisen vuorovaikutuksen johdosta nämä "megatrendit" koskevat myös Suomea.

Edellä kuvattujen suuntausten takia maamme koko peltoalalla, n. 2,5 milj. ha, tulisi säilyttää valmius tulevaisuuden elintarvikehuoltoon. Lyhyellä tähtäyksellä kotimaiseen elintarviketuotantoon tarvittava alue on kuitenkin vain 1,5 milj. ha. Tästä seuraa n. yksi miljoonaa hehtaaria ylijäämäpeltoala, jonka käyttö olisi nyt ratkaistava näiden globaalien suuntausten mukaan.

Ratkaisu on löydettävä linjalta non-food / non-wood. Peltojen metsitys ja raivaus ovat kalliita toimenpiteitä. Ylijäämäpelloilla viljeltävien lyhytkiertoisten kasvien hyödyntämiseen on löytymässä uusia, mielenkiintoisia ratkaisuja. Uusien biologisten innovaatioiden siirtäminen käytäntöön edellyttää kuitenkin myös uutta teknologista ajattelutapaa. Keskeisiksi nousevat seuraavat aihealueet:

Biomateriaalin kokonaishyödyntäminen. Tämä tarkoittaa tuotantojärjestelmää, jossa mahdollisimman suuri osa biomassasta otetaan talteen ja jakeistetaan eri käyttötarkoitusten mukaan esim. food, feed and non-food.
Biomateriaalien non-food-käytön edistäminen, jossa jo meneillään olevien tutkimusten mukaan on useita lupaavia käyttösovellutuksia
Täsmäviljely, joka parantaa merkittävästi tuotantopanosten hyväksikäyttöä, sekä sadon määrää ja laatua. Samalla se pienentää tuotannosta aiheutuvia ravinne- ja kasvinsuojeluainepäästöjä.

Näistä aiheista tarvitaan kuitenkin uutta tutkimustietoa kannattavan liiketoiminnan perusteeksi. Perusongelmana on noidankehä: Kun ei ole kysyntää, ei ole tarjontaa ja kysyntää ei synny, ellei ole tarjontaa. Tuotantojärjestelmän muuttaminen kestävän kehityksen mukaiseksi ja siihen sopivan taustateknologian kehittäminen edellyttää tutkimustulosten lisäksi demonstraatiohankkeita, joissa voidaan testata pienimuotoisesti käytännön olosuhteissa koko tuotantoketjun toimivuus.

LÄHDELUETTELO:

1. Grotenfeld Gösta: HAMPPU SUOMESSA Keisarillisen senaatin kirjapaino Helsinki 1915

2. Herer Jack : THE EMPEROR WEARS NO CLOTHES U.S.A. Library of congress HEMP/ Queen of the clubs publishing 1993

3. Ihalainen J.K. : HAMPPU SUOMESSA hypnopoliittinen instituutti Palladium 1993

4.Paakkunainen Riikkamaria: VAATTEIDEN YMPÄRISTÖHAITAT - MITEN SUUNNITTELIJA VOI VAIKUTTAA teollisen korkeakoulun suunnittelusarja WSOY 1995

5. Robinson Rowan: THE GREAT BOOK OF HEMP Library of congress cataloging-in-publication data Park street press Rochester, Vermont 1996 6

6. MAAMIEHEN KÄSIKIRJA 1947 s. 219 - 221 HAMPPU TULEVAISUUDEN KASVI -nidos , 16.1.1998 seminaarimuistio

7. Rousi Arne AURINGON KUKASTA VIINIKÖYNNÖKSEEN WSOY Porvoo 1997

8. Sunila J.E., Brander U., Nylander Hannes, PIENVILJELIJÄN KÄSIKIRJA WSOY 1928

9. Wirtshafter D. : CANNABIS IN MEDICAL PRACTICE, M.L. Mathre, McFarland & Co. Publishing 1997 p. 188 - 190